Uudesta-Guineasta löytyi yli tuhat uutta eliölajia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uudesta-Guineasta löytyi yli tuhat uutta eliölajia

Uuden-Guinean luonto on harvinaisen rikasta, mutta sitä uhkaa muun muassa palmuöljyn tuotanto, kertoo ympäristöjärjestö WWF.

Uuden-Guinean saarelta on löytynyt kymmenessä vuodessa 1 060 uutta eliölajia, kertoo ympäristöjärjestö WWF.  Monen tulevaisuus on kuitenkin uhattuna.

Järjestön tuoreen tutkimuksen mukaan Uuden-Guinean saarelta löydettiin vuosina 1998 - 2008 muun muassa yli 200 uutta kasvilajia, 43 matelijalajia, 71 kalalajia ja 12 nisäkäslajia.

Joukossa on muun muassa jokihai ja uusi delfiinilaji.

"Tutkijat löysivät saarelta keskimäärin kaksi lajia viikossa. Jos tarkastellaan biologista monimuotoisuutta, Uusi-Guinea on enemmän manner kuin saari", toteaa WWF:n Länsi-Melanesian ohjelmaedustaja Neil Stronach.

Indonesian ja Papua-Uuden-Guinean valtioille kuuluva Uusi-Guinea on maailman suurin trooppinen saari. Vaikka sen pinta-ala on vain 0,5 prosenttia maapallon maapinta-alasta, sillä sijaitsee 6 - 8 prosenttia maailman eliölajeista. Niistä kahta kolmasosaa ei löydy mistään muualta.

WWF:n mukaan sademetsien hakkaaminen, kaivostoiminta, villieläinten kauppa sekä metsien muuttaminen maatalouskäyttöön uhkaavat kuitenkin lajien tulevaisuutta. Esimerkiksi palmuöljyn kysyntä tuhoaa saaren arvokkaita sademetsiä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia