Unkari torjuu keksitytkin muukalaiset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Unkari torjuu keksitytkin muukalaiset

Mielikuvituksellitsten "piresialaisten "oleskelua Unkarissa vastustaa tänä vuonna 68 prosenttia asukkaista, kun viime vuonna vastaan oli 59 prosenttia.

Mielikuvituksellitsten "piresialaisten "oleskelua Unkarissa vastustaa tänä vuonna 68 prosenttia asukkaista, kun viime vuonna vastaan oli 59 prosenttia.

Piresialaisia ei ole olemassakaan. Keksitty ryhmä on lisätty oikeiden sekaan kyselyssä, jolla on viime vuosina kartoitettu unkarilaisten asenteita maahanmuuttajiin. Kyselyt toteuttaa budapestilainen tutkimuslaitos Tarki.

Kysely kertoo, että unkarilaisten enemmistö vastustaa ulkomaalaisten maahanmuuttoa ja neljännes osoittaa avointa muukalaiskammoa. Tulos vastaa viimevuotista, mutta piilevä muukalaisvastaisuus on nousussa, tutkimusta johtanut Endre Sik kertoo.

Piilevä vastahanka ilmenee ihmisillä, jotka vastaavat ensin sallivansa ulkomaalaisten tulon, mutta torjuvat seuraavassa kysymyksessä kaikki jo maassa olevat siirtolaisryhmät, hän jatkaa.

Sosialismin romahdettua 1989 Unkariin tulleet kiinalaiset, arabit, venäläiset ja romanialaiset ovat erityisen epäsuosittuja.

Unkarin kymmenmiljoonainen väestö on yhä varsin homogeeninen, sillä etnisiä unkarilaisia on 94 prosenttia ja unkaria puhuu äidinkielenään 95 prosenttia.

Budapestin asukkaat ovat yleensä vapaamielisempiä kuin maakuntien väki, mutta toisaalta pääkaupungissa toimii vahvoja äärioikeistolaisia aineksia.

Sik selittää muukalaisvihan yleisyyttä historialla ja sosialismin romahduksen jälkeisillä muutoksilla. Eristys ulkomaailmasta päättyi leikaten, ja turvattomuus kasvoi vapauden ohella.

Suhteita romanialaisiin kiristää historiallinen kiista Transilvaniasta, jonka Unkari menetti Romanialle ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Alueella asuu 1,5 miljoonaa etnistä unkarilaista, joiden kohteluun Unkari ei ole tyytyväinen.

Unkarilaiset ovat tylyjä myös turvapaikanhakijoille. Vain 6 prosenttia sallisi pakolaisten maahantulon, ja 27 prosenttia vastustaa sitä tulijoiden alkuperästä ja olosuhteista riippumatta.

Unkari vertautuu Euroopassa maahanmuuttoa jyrkimmin vastustaviin maihin, joita ovat Kreikka, Puola, Itävalta ja Tshekki.

Sikin mukaan unkarilaisessa arjessa ei kuitenkaan törmää aktiiviseen muukalaisvihaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia