Ulkoministeriö avaa VGK-tuen hakukierroksen syksyllä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ulkoministeriö avaa VGK-tuen hakukierroksen syksyllä

Hakukierroksen odottelu on aiheuttanut harmaita hiuksia järjestöille, jotka eivät ole epävarmuuden vuoksi pystyneet suunnittelemaan tulevia hankkeitaan kunnolla.

Ulkoministeriö on ilmoittanut avaavansa järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustuen (VGK) seuraavan hakukierroksen viimeistään loka-marraskuun vaihteessa.

Tuen haku on tarkoitus järjestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa sähköisenä. Myös hakuohjeisiin on tulossa uudistuksia ja kaksivuotisten hankkeiden määrää pyritään lisäämään, ministeriö kertoo tiedotteessaan.

Tietoa on odotettu pitkään: suomalaisjärjestöjen kattojärjestö Kepa muistutti ministeriötä viimeksi syyskuun alussa siitä, että hakukierros järjestettäisiin syksyn aikana. Odottelu on aiheuttanut harmaita hiuksia järjestöille, jotka eivät ole epävarmuuden vuoksi pystyneet suunnittelemaan tulevia hankkeitaan kunnolla.

Ulkoministeriö myöntää vuosittain suomalaisten kansalaisjärjestöjen viestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin noin kaksi miljoonaa euroa. Järjestöt ovat viime aikoina kritisoineet tuen epävarmuutta, sillä ulkoministeriöllä ei ole ollut riittävästi resursseja sen hallinnointiin.

Ministeriön oli tarkoitus siirtää tuki Kepan hoidettavaksi viime vuonna, mutta hanke kaatui lainsäädännön esteisiin. Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen sanoi maailma.netille kesällä, että hallinnoinnin järjestämistä pohditaan nyt uudelleen.

Kepa järjestää syksyn aikana infotilaisuuksia järjestöille tuen hakemisesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia