Ugandan tyttöjen opintie katkolla kerran kuussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ugandan tyttöjen opintie katkolla kerran kuussa

Monien Afrikkalaistyttöjen kouluopinnot keskeytyvät liian usein kuukautisten vuoksi, kirjoittaa Amy Fallon.

(IPS) -- Afrikassa osa tytöistä menettää jopa viidenneksen koulupäivistä, koska he joutuvat jämään kuukautisten ajaksi kotiin terveyssiteiden puutteen vuoksi. YK:n mukaan ongelma koskettaa vähintään yhtä tyttöä kymmenestä ja osan opintie katkeaa sen vuoksi kokonaan.

"Olen joutunut olemaan pois koulusta viisikin päivää kuukaudessa", kertoo ugandalainen Peninah Mamayi, 13, jonka kuukautiset alkoivat tammikuussa.

Hän säikähti ensimmäistä verenvuotoa, koska kukaan ei ollut kertonut asiasta. "Turvauduin räsyihin enkä puhunut asiasta kenellekään", tyttö jatkaa.

Hän kuuli vasta hiljan vanhemmilta oppilailta, että kuukautiset ovat luonnollinen osa elämää. Opettaja oli selvittänyt heille asiaa ja esitellyt Ugandassa kehitetyn Afripad-siteen, joka kestää pesua ja käyttöä vuoden verran.

Kustannuskysymys

Mamayin mukaan Afripad maksaa hänelle vajaat kaksi euroa vuodessa, kun kertakäyttösiteisiin tarvittaisiin kuusinkertainen summa.

Ongelma tunnetaan kouluissa ja tyttöjen tiedetään turvautuvan monenlaisiin hätäratkaisuihin kasvien lehdistä jätepaperiin ja vanhoihin vaateriepuihin.

"Yritämme jakaa heille suojia oppituntien ajaksi, mutta emme pysty kustantamaan niitä kotikäyttöön", sanoo Kampalassa toimivan yksityisen peruskoulun opettaja Lydia Nabazzine. Koulun 500 oppilaasta on tyttöjä noin 300.

Hiljaisuutta murretaan

Maailmanlaajuiseen ongelmaan on vasta havahduttu, ja YK omisti ensi kerran tänä vuonna toukokuun 28. päivän kuukautishygienialle. Tarkoitus on murtaa asiaa ympäröivä hiljaisuus ja tiedottaa sen merkityksestä.

Samojen tavoitteiden ympärille järjestettiin elokuussa itäisen Afrikan maiden kokous Ugandan Kampalassa. Ugandan opetusministeriö esitteli siellä uunituoreen kirjasen, joka antaa perustiedot kuukautisista ja hygieniasta.

Ministeriön tasa-arvoasioiden neuvonantaja Maggie Kasiko toivoo, että kirjanen leviää mahdollisimman monille koululaisille, opettajille ja vanhemmille.

Kasikon mukaan ministeriö pyrkii siihen, että tytöillä on kaikissa kouluissa omat pesu- ja käymälätilat sekä terveyssiteitä hätätilanteiden varalle. Hän ei kuitenkaan usko, että valtio pystyy kustantamaan kuukautissuojia kaikille tytöille. "Se on vanhempien tehtävä."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia