UFF keräsi viime vuonna ennätysmäärän vaatteita | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

UFF keräsi viime vuonna ennätysmäärän vaatteita

Suomen UFF keräsi viime vuonna ennätyssuuren vaatemäärän, yhteensä 5,5 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätykseen. Innokkaimmin vaatteita kierrätettiin edellisten vuosien tapaan Salossa, 3,6 kiloa asukasta kohden. UFF:n avustuksella tuetaan koulutusta etupäässä eteläisessä Afrikassa.

Suomen UFF keräsi viime vuonna ennätyssuuren vaatemäärän, yhteensä 5,5 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätykseen. Innokkaimmin vaatteita kierrätettiin edellisten vuosien tapaan Salossa, 3,6 kiloa asukasta kohden. UFF:n avustuksella tuetaan koulutusta etupäässä eteläisessä Afrikassa.

Yhdistyksen keräämät avustusresurssit ohjattiin aiempaan tapaan eteläiseen Afrikkaan Mosambikiin, Malawiin, Zimbabween ja Sambiaan, joissa tuettiin koulutusta esikoulutasolta ammatilliseen ja opettajakoulutukseen.

Lisäksi UFF lähetti tammikuussa Intiaan 10 000 euroa hätäapua hyökyaallon uhrien auttamiseen Karikkattukkuppammin kylässä, Chennain maakunnassa.

UFF:n avustusohjelmassa oli viime vuonna 19 kehitysyhteistyöhanketta - opettajaopistoja, ammattikouluja, perusopetusta sekä aikuisopetusta.

Yhteensä kahdeksasta opettajaopistosta valmistui noin 500 uutta peruskoulunopettajaa. Kolmessa ammattikoulussa opiskelee yli 700 mosambikilaista nuorta, jotka valmistuvat maatalous-, kaupalliselle- tai rakennusalalle. Perusopetusta sai viime vuonna yli 600 lasta, lisäksi yli sata aikuista lukutaito- ja perusopetusta. Tuettavien hankkeiden yhteydessä olevissa esikouluissa kävi toista tuhatta 4-6 -vuotiasta lasta.

Koululaisten ja opiskelijoiden ohella myös muulle yhteisölle tarjotaan mm. koulutusta, valistusta ja kulttuuriohjelmaa.

UFF:n kehitysyhteistyöhankkeisiin kuuluu myös hiv-epidemian vastainen taistelu, johon kuuluu hiv-valistusta, neuvontaa, testaukseen ohjaamista, ennakkoasenteisiin vaikuttamista ja tiedotusta turvallisemmasta seksuaalikäyttäytymisestä.

Vaateavun kohteisiin Malawiin ja Mosambikiin lähetettiin yhteensä noin 1240 tonnia vaatetta ja kenkiä. Samoin kuin Suomessa, kehitysmaihin lähetetyt vaatteet ovat ensisijaisesti avun tuottamisen väline: vaatemyynnin tuotolla ylläpidetään kehitysyhteistyöhankkeita. Koulutus hyödyttää saajaansa koko elämän ajan, ja koulutustason ja ammattitaidon kohoaminen vaikuttavat suotuisasti laajemminkin, edistäen koko yhteiskunnan kehitystä.

Vaatekeräys ennätyssuuri - Salossa kierrätettiin jo 3,6 kiloa vaatetta asukasta kohden

UFF keräsi vuonna 2005 kerättiin ennätysmäärän vaatteita, 5,5 miljoonaa kiloa, mikä on lähes 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vaatteita kerätään 117 paikkakunnalla eteläisessä Suomessa ja keräyksen piirissä on noin 3,4 miljoonaa suomalaista.

Suurimmat keräysmäärät saatiin Helsingissä, missä kerättiin vaatetta 919 tonnia, Espoossa (371 tonnia), Vantaalla (369 tonnia) ja Tampereella (365 tonnia).

Ahkerimmin vaatteita kierrättivät aiempien vuosien tapaan salolaiset, asukasta kohden ennätykselliset 3,6 kiloa. Seuraavaksi ahkerimmat kierrättäjät löytyivät edellisvuosien tapaan Mynämäeltä, 3,4 kiloa kierrätysvaatetta asukasta kohden. Eniten vaatekierrätysinto kasvoi Asikkalassa, Sipoossa, Pornaisissa, Jämsänkoskella ja Muuramessa, joissa keräys kasvoi yli 55 %.

Keräyksen vilkkainta aikaa olivat huhti-kesäkuu ja elo-lokakuu. Vilkkaimpina keräysviikkoina vaatteita kerättiin 143 000 kiloa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia