Tutkimus: Teollisuusmyrkyt uhkaavat miljoonia kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Teollisuusmyrkyt uhkaavat miljoonia kehitysmaissa

Ympäristöjärjestöjen tutkimuksen mukaan terveyden kannalta myrkyllisin teollisuudenala kehitysmaissa on lyijyakkujen kierrätys, joka usein tapahtuu kodeissa.

Lyijyakkujen kierrätys on kehitysmaita eniten saastuttava yksittäinen teollisuudenala, mikäli vahinkoja tarkastellaan ihmisten terveiden elinvuosien menetyksen näkökulmasta, kerrotaan tuoreessa tutkimuksessa.

Sveitsiläisen ympäristöjärjestön Green Crossin sekä yhdysvaltalaisen Pure Earthin selvityksen mukaan kymmenen saastuttavinta teollisuudenalaa asettavat kehitysmaissa noin 32 miljoonaa ihmistä vaaraan. Vuosittain niiden takia menetetään noin 7–17 miljoonaa tervettä elinvuotta.

Lyijyakkuja kierrätetään kehitysmaissa usein kasvavan autokannan tarpeiden tyydyttämiseksi. Kierrätys tapahtuu usein kodeissa, joista lyijy leviää ympäristöön ja aiheuttaa terveysongelmia etenkin lapsille.

Muita saastuttavimpia teollisuudenaloja ovat tutkimuksen mukaan muun muassa kaivostoiminta ja malmien käsittely, nahanparkitsimot, käsityönä tehtävä kultakaivostoiminta ja värjäysteollisuus.

Järjestöjen mukaan myrkyttyneiden paikkojen määrä on jatkanut kasvuaan, ja yhteensä niitä on 50 tutkitussa   maassa noin 150 000. Näissä maissa 200 miljoonaa ihmistä on vaarassa.

"Vaikka nämä luvut ovat suuria, ne ovat lähes varmasti todellisuudessa suurempia", sanoo Pure Earthin vanhempi neuvonantaja David Hanrahan järjestöjen tiedotteessa.

WHO on arvioinut, että vajaa neljännes kuolemista johtuu ympäristöstä.

Järjestöt muistuttavat, että samalla, kun ongelman laajuuteen ollaan havahtumassa, myös ratkaisuja on yhä enemmän.

"Yksi tärkeimmistä edistysaskeleista on asteittainen, laajan kansainvälisten organisaatioiden liittouman muodostuminen. Ne ovat ymmärtäneet myrkkyjen ongelman laajuuden ja tärkeyden ja tekevät yhteistyötä siihen puuttumiseksi", sanoo Sveitsin Green Crossin johtaja Nathalie Gysi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia