Tutkimus: Maailma on levottomampi kuin vuosikymmeneen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Maailma on levottomampi kuin vuosikymmeneen

Tuoreen vertailun mukaan myös Euroopan maiden rauhallisuus on viime vuosina heikentynyt muun muassa poliittisen epävakauden ja terrorismin vuoksi.

Piikkilanka-aitaa, jonka molemmin puolin ihmisiä

Etelä-Sudan on yksi maailman vähiten rauhallisimmista paikoista, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Kuva: Eric Kanalstein / UNMISS / CC BY-NC-ND 2.0.

Uutisia seuratessa monella tulee mieleen, että maailma on väkivaltaisempi ja levottomampi paikka kuin aiemmin. Tuore tutkimus vahvistaa asian: maailma on vähemmän rauhallinen nyt kuin vuosikymmen sitten, käy ilmi kansainvälisen ajatushautomon Institute for Economic and Peacen (IEP) tuoreesta vuosiraportista.

Raportissa pisteytetään maita kolmessa kategoriassa, joita ovat käynnissä olevat konfliktit, turvallisuus ja militarisoituminen. Vuosina 2016–2017 92 maan tulos heikkeni ja 71:n parani, IEP kertoo. Tulos on huonoin neljään vuoteen, ja ylipäätään indeksin näyttää huonoimmalta kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi taisteluissa kuolleiden määrä on kasvanut vuosikymmenessä 264 prosenttia.

”Olemme edistyneet monilla rintamilla viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta rauhanomaisuuden lisääminen on vaikeampaa. On vaikeampaa rakentaa rauhaa kuin tuhota se. Tämä selittää osittain sen, miksi indeksin pohjalla olevat maat ovat jumissa pitkittyneessä konfliktissa”, toteaa instituutin perustaja Steve Killelea tiedotteessa.

Suurin syy heikkenemiseen ovat raportin mukaan sekä valtioiden väliset että sisäiset konfliktit, poliittisen terrorin nousu ja vähentynyt sitoutuminen YK:n rauhanturvaamiseen.

Maailman vähiten rauhalliset maat ovat raportin mukaan Syyria, Afganistan, Etelä-Sudan, Irak ja Somalia. Islanti, Uusi-Seelanti, Itävalta, Portugali ja Tanska taas ovat rauhallisimmat. Suomi on sijalla 15.

Vähiten rauhallisia alueita ovat Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka, mutta raportissa muistutetaan, että myös Euroopan maat ovat heikentyneet. Taustalla ovat poliittinen epävakaus, terrorismi sekä ihmisten näkemykset rikollisuuden kasvusta.

Raportissa muistutetaan, että väkivalta on myös taloudellinen kysymys. Vuonna 2017 talousvaikutukset olivat 14,8 biljoonaa dollaria (12,6 biljoonaa euroa), 12,4 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Bruttokansantuotteen kasvun maissa, joiden rauha on parantunut, on ollut seitsemän kertaa vauhdikkaampaa kuin niissä, joissa tilanne on heikentynyt.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia