Uutiset Ympäristöongelmat

Tutkimus: Kuivuuden tuhot luultua suuremmat – menetetyllä ruualla ruokittaisiin 81 miljoonaa ihmistä

Vesi on arvokas, ehtyvä ja pilalle menevä luonnonvara, ja sellaisena sitä pitäisi myös kohdella, varoittaa Maailmanpankki.
Naiset hakevat vettä Etiopiassa
Naiset hakevat vettä Etiopiassa, jossa on kärsitty viime aikoina kuivuudesta. Kuivuuden vaikutukset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan luultua tuhoisammat. (Kuva: Sewunet / UNICEF Ethiopia / CC BY-NC-ND 2.0 )

Sateiden vähäisyydellä ja kuivuudella on luultua pahemmat seuraukset, sanoo Maailmanpankki uudessa tutkimuksessaan. Eilen julkaistun tutkimuksen mukaan vuosina 2001–2013 kuivuuden takia menetettiin niin paljon ruokaa, että sillä olisi ruokittu joka vuosi 81 miljoonaa ihmistä.

Nopeasti iskevät myrskyt ja tulvat nähdään herkästi tuhoisimpina luonnonilmiöinä, mutta kuivuus on Maailmanpankin mukaan ”hitaasti etenevää kurjuutta”. Sen usein piiloon jäävät vaikutukset muun muassa perheisiin ja maatiloihin ovat syvemmät ja pitkäkestoisemmat kuin aiemmin on uskottu.

Perheissä vaikutukset voivat kestää sukupolvia. Afrikan maaseudulla äärimmäisten kuivuuskausien aikana syntyneet naiset kärsivät esimerkiksi henkisen ja fyysisen kehityksen hidastumisesta ja aliravitsemuksesta. Heillä on vähemmän koulutusta ja enemmän lapsia. Kärsimys siirtyy myös seuraavalle sukupolvelle, tutkimuksessa kerrotaan.

Maatilat menettävät kuivuuden seurauksena satoja, mutta tutkimuksen mukaan lisäksi viljelijät joutuvat turvautumaan metsiin toimeentulonsa varmistamiseksi. Metsäkato kuitenkin pahentaa vesipulaa sekä myös ilmastonmuutosta entisestään.

Ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun seurauksena vesipulan odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Pelkona on, että vesipula leviää uusille alueille.

”Nämä vaikutukset osoittavat, miksi on yhä tärkeämpää, että kohtelemme vettä sinä arvokkaana, ehtyvänä ja hajoavana luonnonvarana, joka se on”, toteaa pankin vesijohtaja Guangzhe Chen tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan tarvitaan esimerkiksi parempaa vesi-infrastruktuuria ja politiikkaa, joka säätelee veden kysyntää ja jakelua. Kuivuuden kurittamille köyhille perheille tarvitaan turvaverkkoja.

Ympäristöongelmat maatalousruokavesi ja viemäröintiympäristö

Lue myös

Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.
(Kuva:
Joseph King
/
CC BY-NC-ND 2.0
)
Poika ja veneitä Mekong-joella Laosissa
Mekongjoen patoaminen vaarantaa kalakannat ja miljoonien ihmisten elannon Kaakkois-Aasian maissa. Kuva Laosista.
(Kuva:
Vannaphone Sitthirath
/
IPS
)

”Ekologinen aikapommi” – Mekong-joen padot uhkaavat viedä elannon miljoonilta

Mekong-joessa on eliölajeja toiseksi eniten maailmassa. Valtavat patohankkeet ovat kuitenkin johtamassa kalakantojen katoamiseen.
Perinteisiä asumuksia Ulan Batorissa Mongoliassa
Ilmanlaatu on usein hyvin huono Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa, jonka laidoilla eletään yhä perinteisissä asumuksissa.
(Kuva:
Jonathan Rozen
/
IPS
)

Mongolia käy ilmansaasteiden kimppuun

Ilmanlaatu on Ulan Batorissa huonompi kuin Kiinan Pekingissä tai Intian Delhissä. Muutosta yritetään muun muassa parantamalla julkisten rakennusten energiatehokkuutta.

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.(Kuva: Joseph King / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Unkarin parlamenttitalo
Unkari on ryhtynyt koviin otteisiin siirtolaisuutta vastaan. Kuvassa parlamenttitalo Budapestissä.(Kuva: Frank Schmidt / CC BY 2.0)

Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.