Tutkimus: Köyhä maksaa ruuasta jopa 300 kertaa rikasta enemmän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Köyhä maksaa ruuasta jopa 300 kertaa rikasta enemmän

WFP:n laskelman mukaan Maailman talousfoorumin tapaamispaikassa Davosissa papumuhennos käy kukkarolle suhteessa kevyemmäksi kuin Malawissa.

Kulhollinen ruokaa eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Malawissa maksaa huomattavasti enemmän kuin Sveitsin Davosissa, mikäli kustannuksia mitataan prosenttiosuutena henkilön keskimääräisistä tuloista, laskee Maailman ruokaohjelma (WFP).

Järjestön mukaan kulhollinen papumuhennosta maksaa Sveitsissä alle dollarin, mikä tarkoittaa noin 0,41:tä prosenttia sveitsiläisen tuloista. Malawissa hinta taas on 41 prosenttia keskimääräisistä tuloista, sata kertaa enemmän.

Pahimmillaan hintaero köyhän ja rikkaan välillä voi olla jopa 300-kertainen. Esimerkiksi Syyrian Deir Ezzorin saarretussa kaupungissa kulhollinen papumuhennosta ylittää henkilön koko päivätulon, ja vaikka Intiassa ja Nicaraguassa päästään paljon halvemmalla, sielläkin maksetaan 10–15 kertaa enemmän kuin Sveitsissä, järjestö laskee.

Ruoka on köyhissä maissa kallista muun muassa siksi, että hävikki on huonojen varastointimahdollisuuksien takia suurta. Liikenne- ja jakelujärjestelmät eivät toimi kunnolla ja viljelijöiden on vaikea päästä markkinoille. Konfliktit sekä huono varautuminen ilmastonmuutokseen pahentavat tilannetta.

Sveitsin Davos valittiin tutkimuksen vertailukohteeksi, sillä siellä järjestetään tällä viikolla Maailman talousfoorumin kokous. Sen kokouksen alla julkaistun raportin mukaan maailman suurimpia riskejä seuraavien vuosikymmenien aikana ovat tulojen epätasa-arvo, yhteiskunnallinen polarisaatio ja ympäristöongelmat.

Epätasa-arvo puhuttanee kokousta myös siksi, että kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam julkisti tällä viikolla perinteiset tulojen jakautumistilastonsa. Sen mukaan kahdeksan ihmistä maailmassa omistaa saman verran kuin koko maailman köyhempi puolikas.

OIKAISU 20.1. Maailman talousfoorumin kokous järjestetään, tällä, ei ensi viikolla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia