Tutkimus: Kovempi kuluttajapaine purisi konfliktimineraalien kauppaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Kovempi kuluttajapaine purisi konfliktimineraalien kauppaan

Asiantuntijan mukaan vastuullinen mineraalikauppa vaatii vain 0,0002 prosenttia yritysten vuotuisesta myynnistä.

Yritysten välinen yhteistyö ja kuluttajien asettamat paineet ovat tärkeimpiä keinoja lopettaa niin sanottujen konfliktimineraalien kauppa, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.

Tutkimuksen tehneen brittiläisen Sussexin yliopiston professorin Constantin Blomen mukaan konfliktimineraalien kauppaan voitaisiin puuttua esimerkiksi sillä, että mineraaleja hyödyntävät yritykset jakaisivat keskenään listoja vastuullisesti toimivista jalostamoista ja sulatoista sekä parantaisivat jäljitettävyyttä yhteistyöllä.

"Silti on yhtä tärkeää, että kuluttajat ja asiakkaat painostavat firmoja kampanjoilla ja ostovalinnoilla konfliktivapaiden tuotteiden puolesta, sillä tämä rohkaisee yrityksiä parantamaan läpinäkyvyyttä", hän toteaa.

Esimerkiksi korufirmat ovat hänen mukaansa ryhtyneet noudattamaan mineraalikaupan vastuullisuussääntöjä muita aloja paremmin, yhtenä syynä kuluttajien kova painostus ja keskustelu veritimanteista.

Blome selvitti tutkimuksessaan sitä, miten eurooppalaiset firmat noudattavat teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n vuonna 2010 julkaisemia ohjeita vastuullisesta mineraalikaupasta. Ohjeet edellyttävät esimerkiksi kolmannen osapuolen tekemiä tarkastuksia siitä, miten niin sanottua huolellisuusvelvoitetta noudatetaan sulatoissa ja jalostamoissa. Ohjeiden noudattaminen on kuitenkin vapaaehtoista, ja Blomen tutkimuksen mukaan vain harva yritys toteuttaa niitä täydellisesti.

Tutkimuksen mukaan ohjeiden noudattaminen ei kuitenkaan olisi kallista: niitä noudattavien, tutkimuksessa tarkasteltujen firmojen vuosimyynnistä kulut ovat vain keskimäärin 0,0002 prosenttia. Firmat myös hyötyvät ohjeiden noudattamisesta, sillä se parantaa niiden mainetta ja suhteita sijoittajiin sekä vähentää riskejä, tutkimuksessa muistutetaan.

"Jos firmoille olisi pakollista puuttua ongelmaan, pääsisimme eroon konfliktimineraalikysymyksestä", Blome toteaa uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Konfliktimineraaleiksi kutsutaan etenkin volframia, kultaa, tinaa ja tantaalia, joista valmistetaan esimerkiksi tietokoneita, kännyköitä ja moottoreita. Niiden kaupalla on rahoitettu aseellisten ryhmien toimintaa esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa.

EU:ssa neuvotellaan parhaillaan siitä, pitäisikö konfliktimineraalien kauppaa suitsia sitovalla lainsäädännöllä, joka velvoittaisi yritykset esimerkiksi tekemään riskiarviointia sekä alistamaan toimensa kolmannen osapuolen tarkastettavaksi. Parlamentti on kuitenkin kannattanut tiukempaa sääntelyä kuin komissio.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia