Tutkimus: Ihmisen ympäristöjalanjälki kasvanut taloutta hitaammin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Ihmisen ympäristöjalanjälki kasvanut taloutta hitaammin

Ihminen vaikuttaa luonnonympäristöön valtavasti, mutta viime vuosina vaikutukset ovat kasvaneet hitaammin kuin talouskasvu ja väestönkasvu antaisivat olettaa, kertovat tutkijat.

Ihmisen toiminta vaikuttaa merkittävästi jo noin kolmeen neljäsosaan maapallosta. Vaikutusten kasvu on viime vuosina ollut kuitenkin hitaampaa kuin talouden ja väestön kasvu antaisivat olettaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Kanadalaisen Pohjoisen Brittiläisen Kolumbian yliopiston ja sen kumppanien tutkimuksen mukaan vuosina 1993–2009 maapallon väestö kasvoi 23 prosenttia ja talous 153 prosenttia. Ihmisen ympäristöjalanjälki sen sijaan kasvoi vain yhdeksän prosenttia.

"On rohkaisevaa nähdä, että vaikutuksemme ovat kasvaneet hitaammin kuin talous ja väestö. Se tarkoittaa, että olemme tulleet tehokkaammiksi siinä, miten käytämme luonnonvaroja", sanoo tutkimuksen päätekijä Oscar Venter tiedotteessa.

Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin ihmisen vaikutusta maaympäristöihin. Tutkijat tarkastelivat esimerkiksi rakennetun ympäristön laajuutta, viljelymaata, väestöntiheyttä ja teitä satelliittidatan ja kenttätutkimusten avulla. Esimerkiksi ilmansaasteita ei siis tarkasteltu.

Rohkaisevista tuloksista huolimatta tutkijoiden mukaan ihmisen vaikutukset maapalloon ovat joka tapauksessa pelottavan laajat. 97 prosenttia maapallon lajirikkaimmista alueista on "vakavien" muutosten kohteena. Alueita, joilla ihminen ei vaikuta lainkaan, oli vielä vuonna 1993 noin 27 prosenttia maapallosta Antarktis poisluettuna, mutta nyt osuus on enää noin yhdeksän prosenttia. Jäljellä olevat alueet ovat esimerkiksi autiomaissa ja trooppisissa metsissä.

Toivoa antaa se, että monissa maissa, joissa talous on kasvanut, ympäristövaikutukset eivät silti ole kasvaneet vaan jopa pienentyneet.

"Tämä viittaa siihen, että nämä maat ovat joillakin pienillä toimilla onnistuneet irrottamaan talouskasvun ympäristövaikutuksista", sanoo toinen tutkija, Eric W. Sanderson.

Esimerkiksi Suomessa ihmisen ympäristöjalanjälki on tutkimuksen mukaan pienentynyt 2,81 prosenttia.

Venterin mukaan tutkimus osoittaakin, että kestävään kehitykseen päästään keskittämällä ihmiset kaupunkeihin, jotta asumis- ja infrastruktuuritarpeet eivät leviä liian laajalle. Samaan aikaan on tuettava hallituksia, jotka kykenevät hallitsemaan ympäristövaikutuksia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia