Tutkimus: Afrikassa autetaan toisia yhä enemmän, rikkaiden maiden anteliaisuus vähentynyt | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Afrikassa autetaan toisia yhä enemmän, rikkaiden maiden anteliaisuus vähentynyt

Auttavaisuus on vähentynyt vauraissa maissa viime vuodesta, selviää vuotuisesta tutkimuksesta. Myös Suomen sijoitus indeksissä on romahtanut.

ojennettu käsi

Auttava käsi ojennetaan yhä useammin Afrikassa, selviää tämän vuoden maailman auttamisindeksistä. Kuva: Jlhopgood / Flickr.com / CC BY-NC-ND 2.0.

Tuntemattomien auttaminen, rahan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen sekä vapaaehtoistyö ovat vähentyneet maailmalla viime vuoteen verrattuna, sanoo brittiläinen hyväntekeväisyyssäätiö Charities Aid Foundation (CAF).

CAF julkaisi eilen vuotuisen maailman auttamisindeksinsä, joka näyttää etenkin rikkaiden maiden kohdalla laskua. Vain kuusi G20-maata on päässyt anteliaimpien 20 maan joukkoon, ja niiden jokaisen tulos on pudonnut. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Australia putosivat kaikki kolme sijaa, järjestö kertoo.

Yllätys sen sijaan on, että Afrikka on ainoa maanosa, jossa indeksi on noussut. 20 parhaan maan joukossa on neljä Afrikan maata: Kenia, Sierra Leone, Liberia ja Sambia.

”Tämän vuoden suuri tarina on antamisen mahtava lisääntyminen Afrikassa. Ympäri maailman talouskehitys nostaa miljoonien ihmisten tuloja ja vetää nöyräksi nähdä, että luonnollinen reaktio lisääntyvään vaurauteen on antaa takaisin yhteiskunnalle”, sanoo CAF:n johtaja John Low tiedotteessa.

Indeksiä varten haastateltiin tänä vuonna 146 000:ta ihmistä 139 maassa. Heiltä kysyttiin, ovatko he viimeisen kuukauden aikana auttaneet tuntematonta, toimineet vapaaehtoisina tai antaneet rahaa hyvään tarkoitukseen.

Paras maa oli jo neljättä vuotta peräkkäin Myanmar, jossa etenkin buddhalainen perinne selittää auttamisintoa. Sen jälkeen auttavaisimpia ovat indonesialaiset, kenialaiset, uusiseelantilaiset ja yhdysvaltalaiset. Nihkeimmin taas auttavat Jemenin, Kiinan, Liettuan, Marokon ja Georgian asukkaat.

Muiden vauraiden maiden tavoin myös Suomi on romahtanut indeksissä. Suomi on sijalla 37; viime vuonna sijoitus oli 24:s. Indeksin mukaan 55 prosenttia suomalaisista on auttanut viimeisen kuukauden aikana tuntematonta, 37 prosenttia lahjoittanut rahaa ja 28 prosenttia tehnyt vapaaehtoistyötä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia