Transtaiteilijoiden asema kohenee Kuubassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Transtaiteilijoiden asema kohenee Kuubassa

Transtaiteilijat voivat saada virallisen näyttelijän aseman, mutta se vaatii muun muassa koulutusta.

(IPS) -- Sukupuolirooleilla leikittelevät transtaiteilijat ovat pitkän taistelun jälkeen pääsemässä osaksi Kuuban virallista kulttuurielämää.

"Edistystä on tapahtunut, mutta homo- ja transpelko istuu yhä tiukassa", sanoo Riuber Alarcón, 40. Hänen naishahmonsa Margot Parapar kuuluu kuubalaisen drag-kulttuurin ikoneihin.

Kampaajaksi opiskellut Alarcón ryhtyi 20 vuotta sitten hankkimaan lisäansioita esiintymisillään. Hän sai ensimmäisten joukossa näyttelijän aseman, joka on voitu vuodesta 2012 myöntää ehdot täyttäville transtaiteilijoille.

"Emme ole enää laittomia. Näyttelijän asema on tunnustus minun ja monien muiden työlle, vaikka keskustelu jatkuu siitä, onko drag-esitys taidetta", sanoo Latin Dance Ballet -ryhmään kuuluva Alarcón.

Ei tuttu televisiosta

Kaikkia esteitä ei kuitenkaan ole voitettu. "Ei löydy transtaiteilijaa, jolla olisi televisio-ohjelma tai joka ylipäätään olisi päässyt esiintymään valtion kanavilla", Alarcón huomauttaa.

Hän johtaa Margotin roolissa Havannan homofobian vastaista gaalaa. Seksuaalikasvatuksen keskus Cenesex on järjestänyt näitä tapahtumia saarivaltion eri kaupungeissa vuodesta 2008 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi.

Virallisen aseman saaminen ilman taidealan opintoja edellyttää transtaiteilijoilta vähintään keskiasteen teknisiä opintoja, aktiivista näyttämöuraa ja listaa julkisista esiintymisistä. Lisäksi on kuuluttava ryhmään, jota johtaa alan ammattilainen, selittää näyttämötaiteen neuvoston taiteellisen kehittämisen johtaja Noel Bonilla.

Hän ei pysty kertomaan, moniko aseman on saavuttanut, sillä sen voi myöntää muukin laitos kuin hänen johtamansa neuvosto.

Lisää koulutusta

Tutkija Marta María Ramírez pitää transtaiteilijoiden aseman virallistamista varovaisena askeleena eteenpäin. Hän toivoo drag-esiintyjille jatkokoulutusta taidelaitoksissa niin, että he pääsisivät samalle viivalle koulutettujen taiteilijoiden kanssa.

José Ángel Rodríguez, 28, tunnetaan roolihahmostaan Sofia Di Loren. Hän pitää ongelmallisena pakollista kuulumista taiteilijaryhmään. "On korkeatasoisia taiteilijoita, jotka eivät pääse esiintymään, koska he eivät ole mukana missään projektissa."

Pedro Manuel González, 57, esitti Santa Claran El Mejunje -kulttuurikeskuksessa 20 vuotta venäläisnaista nimeltä Roxana Rojo. Roolihahmo juonsi muun muassa pienteatterifestivaalit vuosina 1998–2013.

"Minulle ei koskaan tarjottu mahdollisuutta virallistaa asemaani, ja nyt on liian myöhäistä aloittaa mitään uutta", González sanoo. Hän kuitenkin iloitsee kollegojensa uudesta mahdollisuudesta ja pitää sitä saavutuksena taistelussa hyväksymisen ja tunnustuksen saamisen puolesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia