Terrori yltyy kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Terrori yltyy kehitysmaissa

Suurin osa uhreista elää viidessä maassa. Eniten terrorismi on lisääntynyt Nigeriassa.

(IPS) -- Terrorismin uhrien määrä kasvoi vuonna 2014 maailmassa 80 prosenttia. Tapauksista 78 prosenttia sijoittui Irakiin, Nigeriaan, Afganistaniin, Pakistaniin ja Syyriaan, kertoo Global Terrorism Index.

Vuonna 2014 terrori-iskuissa kuoli 32 658 ihmistä yhteensä 67 maassa. Kasvu oli suurinta Nigeriassa, jossa äärijärjestö Boko Haram on kiihdyttänyt toimintaansa.

"Terrorismin pahimmin koettelemissa maissa on myös eniten kotoaan pakenemaan joutuneita ihmisiä", sanoo indeksiä laativan Institute for Economics and Peace -laitoksen johtaja Steve Killelea.

Pelkästään terrorin viidessä kärkimaassa oli koti- tai ulkomaiseen evakkoon joutuneita yli 16 miljoonaa vuonna 2014, ja tahti on sittemmin kiihtynyt.

Killelean mukaan terrorismin kitkentä edellyttää valtioiden tukeman väkivallan vähentämistä, ryhmien välisten kiistojen lauhduttamista sekä ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden kunnioittamista.

Ilmaiskut eivät toimi terrorismia vastaan, koska niissä kuolee siviilejä ja se helpottaa uusien jäsenien värväämistä, varoittaa Geneva Centre for Security Policy -laitoksen tutkija Christina Schori Liang.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia