Teloitukset lisääntyneet Saudi-Arabiassa hälyttävästi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Teloitukset lisääntyneet Saudi-Arabiassa hälyttävästi

Teloituksia on pantu toimeen jo enemmän kuin viime vuoden aikana yhteensä, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.

Saudi-Arabia on teloittanut tänä vuonna jo enemmän ihmisiä kuin viime vuonna yhteensä. Teloitettujen määrä nousi viime viikolla 90:een, kertovat ihmisoikeusjärjestöt.

Amnesty Internationalin mukaan Saudi-Arabia maailman kolmanneksi pahin teloittaja Kiinan ja Iranin jälkeen, mutta nyt se on lyönyt omatkin ennätyksensä.

Monet tuomitaan epäreiluissa oikeudenkäynneissä, ja tuomion perusteeksi voi riittää tuomarien oma harkinta.

"Kuolemanrangaistuksen käyttö on julmaa ja epäinhimillistä kaikissa tapauksissa, mutta se on vieläkin pöyristyttävämpää, kun se on sellaisen oikeudenkäynnin tulos, joka itsessään on pilkantekoa oikeudesta", sanoo Said Boumedouha, järjestön Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan apulaisjohtaja.

YK:n kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sopimuksen mukaan kuolemanrangaistusta pitäisi käyttää vain poikkeuksellisissa olosuhteissa kaikkein vakavimmista rikoksista. Saudi-Arabian tämänvuotisista tuomioista 49 on kuitenkin annettu ei-väkivaltaisista huumerikoksista. Suurinta osaa tuomioista ei ole myöskään perusteltu islamilaisella lailla, kertoo Human Rights Watch.

Syitä teloitusten lisääntymiseen ei tiedetä. Guardian-lehden mukaan teloitukset lisääntyivät tammikuussa kuolleen kuningas Abdullahin valtakauden loppua kohti. Tahti on jatkunut hänen seuraajansa, kuningas Salmanin aikana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia