Tappavat helleaallot yleistyvät – ”vaihtoehdot loppumassa” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tappavat helleaallot yleistyvät – ”vaihtoehdot loppumassa”

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuoteen 2100 mennessä noin puolet maailman ihmisistä altistuu tappaville lämpöaalloille, vaikka päästöjä vähennettäisiinkin.

Auringonlasku Kyproksella

Lämpöaallot yleistyvät tulevaisuudessa, ja ne ovat yhä useammin tappavia. Kuva: George M. Groutas / CC BY 2.0.

Jopa lähes kolme neljäsosaa maailman väestöstä saattaa altistua tappaville lämpöaalloille vuoteen 2100 mennessä, mikäli hiilidioksidipäästöt kasvavat nykyvauhtia. Vaikka päästöjä saataisiinkin vähennettyä dramaattisesti, osuus olisi silti vajaa puolet, käy ilmi tuoreesta Havaijin Mānoan yliopiston tutkimuksesta.

”Meiltä loppuvat vaihtoehdot. Lämpöaaltojen suhteen vaihtoehdot ovat nyt huonojen ja kamalien välillä. Monet ihmiset ympäri maailman maksavat jo lämpöaalloista äärimmäisen hinnan. Ennusteiden mukaan tämä todennäköisesti jatkuu, mutta tilanne voi olla vielä pahempi, jos päästöjä ei vähennetä merkittävästi”, sanoo tutkimusta johtanut maantieteen professori Camilo Mora tiedotteessa.

Moran tiimi arvioi aiempien tutkimusten avulla yli 1 900 tapausta, joissa lämpötilat ovat tappaneet ihmisiä vuodesta 1980 alkaen. Tietojen avulla tutkijat määrittelivät kynnyksen, jonka jälkeen kosteudesta ja kuumuudesta tulee tappavaa.

Alue, jolla kynnys ylitetään yli 20 päivänä vuodessa, on heidän mukaansa viime vuosina kasvanut. Tällä hetkellä sillä elää noin 30 prosenttia ihmisistä, mutta alueen odotetaan yhä kasvavan, vaikka päästöjä vähennettäisiinkin. Esimerkiksi New Yorkissa tulee vuonna 2100 olemaan jo 50 päivää, joina sääolosuhteet ovat tappavat, tutkimuksessa kerrotaan.

Suurimmat riskit ovat trooppisilla alueilla, joilla olosuhteet ovat kuumat ja kosteat muutenkin ympäri vuoden.

”Ilmastonmuutos on pannut ihmiskunnan polulle, jolta on vaikea kääntyä, jos kasvihuonekaasupäästöjä ei oteta vakavammin. Pariisin sopimuksesta vetäytymisen kaltaiset teot ovat askel väärään suuntaan, ja se viivästyttää ratkaisun löytämistä ongelmaan, jonka suhteen ei ole aikaa hukattavissa”, Mora sanoo.

Tutkimus julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia