Tansanian pakolaisleirit täyttyvät väkivaltaa pakenevista burundilaisista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tansanian pakolaisleirit täyttyvät väkivaltaa pakenevista burundilaisista

Yli 100 000 burundilaista on jättänyt kotinsa vaaliväkivallan vuoksi, ja tuhannet ovat saaneet koleratartunnan.

Yli 100 000 burundilaista – lähes prosentti koko maan väestöstä – on paennut maan vaaliväkivaltaa naapurimaihin Tansaniaan, Ugandaan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan ja Ruandaan. Avustusjärjestö Oxfam varoitti eilen, että Tansaniassa hallituksen ja avustusjärjestöjen kapasiteetti on jo venytetty äärimmilleen.

Tansaniaan on paennut noin 60–70 000 burundilaista. Valtava väkimäärä sekä puhtaan veden ja sanitaation puute ovat laukaisseet koleraepidemian, johon on sairastunut YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n viimeviikkoisten tietojen mukaan jo yli 3 000 ihmistä. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan kuolleita on 33. Uusia tapauksia on löydetty päivittäin satoja.

UNHCR pyysi perjantaina kansainväliseltä yhteisöltä noin 207 miljoonan dollarin eli noin 190 miljoonan euron avustuspakettia pakolaisten tilanteen parantamiseksi, sillä pelkona on, että heidän määränsä voi vielä tuplaantua.

Osa pakolaisista on majoitettu Tansaniassa Nyarugusun pakolaisleirille, joka Oxfamin mukaan on jo ylikansoitettu. Kouluja ja kirkkoja on muutettu tilapäisiksi majoituspaikoiksi, ja osa ihmisistä pystyy pakenemaan kuumaa aurinkoa vain puiden alle. Leireille tarvitaan kipeästi telttoja, vesiputkia ja -tankkeja sekä lääkkeitä, järjestö sanoo tiedotteessaan.

Pakolaiset ovat kertoneet pakenemisensa syyksi pääosin väkivallan ja häirinnän pelon. Burundin poliittinen tilanne kiristyi huhtikuussa, kun maan presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä kolmannelle kaudelle kesäkuun vaaleissa, vaikka kausia voi perustuslain mukaan olla vain kaksi. Mielenosoittajat ovat kahakoineet poliisin kanssa kaduilla siitä lähtien.

Toukokuun alussa maassa yritettiin vallankaappausta, joka kuitenkin tukahdutettiin. Viime viikonloppuna maassa murhattiin oppositiopuolueen johtaja, mikä on kiristänyt tilannetta entisestään. Tälle päivälle suunnitellut parlamenttivaalit on lykätty viikolla kesäkuun alkuun.

Burundi on aiemmin käynyt etnisten hutujen ja tutsien välisen sisällissodan, joka päättyi 2005. Levottomuudet ovat pahimpia sitten rauhan solmimisen, ja pelkona onkin, että seurauksena on lopulta sisällissota.

PÄIVITYS 27.5. UNHCR korjasi 26.5. arvionsa Burundista lähteneiden pakolaisten määräksi noin 73 000:ksi aiemman 110 000:n sijasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia