Taistelu malariaa vastaan tuo tulosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Taistelu malariaa vastaan tuo tulosta

Malariakuolleisuus on lähes puolittunut maailmassa 2000-luvulla. Se tarkoittaa 3,3 miljoonan ihmishengen pelastumista, kirjoittaa Jim Lobe.

(IPS) -- Malariakuolleisuus on lähes puolittunut maailmassa 2000-luvulla. Se tarkoittaa 3,3 miljoonan ihmishengen pelastumista, Maailman terveysjärjestön WHO:n tuore raportti kertoo.

Malarian uhrien määrä laski 45 prosenttia koko maailmassa, mutta pahimmalla alueella Afrikassa jopa enemmän. Alle viisivuotiaiden afrikkalaislasten osalta vähennys oli 54 prosenttia.

Taistelua ei kuitenkaan ole vielä voitettu. Raportin mukaan malariaan menehtyi viime vuonna 627 000 ihmistä, joista lähes puoli miljoonaa oli alle viisivuotiaita.

Tehokkaimpiin malarian torjuntakeinoihin kuuluvat hyttysmyrkyllä käsitellyt moskiittoverkot. Parina viime vuonna rahapula ja muut hankaluudet ovat vaikeuttaneet niiden jakelua, mutta 2013 päästään lähelle 150 miljoonan verkon vuositavoitetta ja 2014 sen ylikin, WHO arvioi.

Sen mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa malarian riskialueilla asuvista 36 prosenttia nukkuu jo moskiittoverkon suojassa. Vaikeinta verkkojen jakelu on kahdessa jättiläisvaltiossa, Nigeriassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa, joissa tapahtuu 40 prosenttia kaikista maailman malariakuolemista.

Myös malariarokotteen kehittely on edistynyt. Lokakuussa kerrottiin, että rokotteen viime vaiheen testi Afrikassa vähensi pikkulasten malariakuolemia noin neljänneksen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia