Syyrian ruuantuotanto on historiallisen vähäistä – viljelijöillä keinot vähissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian ruuantuotanto on historiallisen vähäistä – viljelijöillä keinot vähissä

Pitkään jatkuneen konfliktin seurauksena monet syyrialaiset ovat yksinkertaisesti menettäneet selviytymiskeinonsa, sanovat YK:n ruokajärjestöt.

Syyriassa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ennätysvähän. Syynä ovat huonot sääolosuhteet sekä ennen kaikkea konflikti, joka vaikeuttaa niin viljelysmaiden kuin laidunmaankin käyttöä.

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n sekä Maailman ruokaohjelman WFP:n tuoreen katsauksen mukaan viisi vuotta kestäneen sisällissodan seurauksena monet viljelijät ovat yksinkertaisesti menettäneet selviytymiskeinonsa, eikä elinkeinon ylläpitäminen ole monelle enää mahdollista.

Maatalous oli maaseudulla tärkein elinkeino ennen sotaa. Nyt siementen, lannoitteiden, koneiden ja polttoaineiden saanti on vaikeaa ja se, mitä on saatavilla, on ylihintaista ja huonolaatuista. Heikot sateet ja konfliktin aiheuttama tuho kastelujärjestelmille vaikeuttavat tilannetta entisestään.

Järjestöjen analyysin mukaan vuosien 2015–2016 satokaudella kylvettiin viljaa vähemmän kuin koskaan. Vehnää kylvettiin noin 40 prosenttia pienemmälle alueelle kuin ennen sotaa ja sato putosi 3,4 miljoonasta tonnista tänä vuonna 1,5 miljoonaan.

Myös karjatalous on vaikeutunut. Esimerkiksi siipikarjaa kasvatetaan 60 prosenttia vähemmän kuin ennen sotaa, järjestöt kertovat.

Pelkona on, että maan ruokapula pahenee.

"Lähes 80 prosentilla syyrialaisista ei ole tarpeeksi ruokaa tai riittävästi rahaa ostaa ruokaa. Tilanne vain pahenee, jos viljelijöitä ei tueta niin, että he pystyvät pitämään maansa ja elinkeinonsa", sanoo FAO:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alue-edustaja Abdessalam Ould Ahmed.

YK:n arvion mukaan Syyriassa yhteensä noin 13,5 miljoonaa ihmistä tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Maassa on noin 6,1 miljoonaa sisäistä pakolaista ja 4,8 miljoonaa on paennut maan rajojen ulkopuolelle.

PÄIVITYS 22.11: Päivitetty kieliasua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia