Syyrialainen oikeusjuttu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrialainen oikeusjuttu

Shelly Kittleson todisti, kun Assadin asejoukkoon värvätty palestiinalainen oli kapinallisten tuomittavana.

(IPS) -- Likainen vanki tuodaan käsiraudoissa entiseen kouluun. "Hän on shabiha, jonka otimme kiinni tarkastusasemalla pari päivää sitten", yksi huoneessa olevista Syyrian kapinallisista sanoo.

Shabiha viittaa mafiajengeihin, joita alaviittivähemmistö perusti 1970-luvulla Syyrian Latakiassa. Alaviitit saivat tuolloin vallan Syyriassa, kun nykyisen presidentin isä Hafez al-Assad nousi presidentiksi.

Hallitus sulki silmänsä mafian laittomuuksilta – salakuljetukselta, raiskauksilta ja murhilta - koska jengin jäsenet toimivat tarvittaessa johdon kätyreinä. Heitä on syytetty julmista rikoksista siviilejä vastaan.

Keväällä 2011 alkaneen kapinan aikana shabiha-nimi viittaa puolisotilaallisiin ryhmiin, jotka tekevät joukkomurhia ja terrorisoivat kansaa hallituksen laskuun.

Murhia ja raiskauksia

Shabihan kuulustelussa on läsnä eri kapinallisjärjestöjen edustajia, kuten Vapaan Syyrian armeijan tiedustelu-upseeri ja Maheriksi esittäytyvä Suqour al-Sham -prikaatin paikallinen komentaja.

Taksinkuljettaja Maher ei ollut käyttänyt asetta sitten armeija-aikojen, mutta johtaa nyt yli 400 miehen joukkoa. Hänen mukaansa pidätetty on tunnustanut osuutensa useisiin murhiin ja raiskauksiin Haman alueella 200 kilometriä Damaskoksesta pohjoiseen.

Myös IPS pääsi "kuulustelemaan" vankia. Hän sanoo nimekseen Mustafa ja kotipaikakseen palestiinalaispakolaisten yhteisön Haman lähellä. Köyhyys, jota sisällissota pahensi, pakotti hänet liittymään asejoukkoon.

Värvätty palestiinalainen

Mustafa kertoo olevansa vähän yli kolmekymppinen kolmen lapsen isä. Perheeltä meni elanto, kun hän joutui sulkemaan kauppansa.

Mustafa oli 50 muun palestiinalaisen kanssa 45 päivää sotilaskoulutuksessa. Palkkaa luvattiin maksaa kolmen kuukauden välein, kun hän alkaisi osallistua sotaretkiin.

Kun eräs mies kieltäytyi antamasta ryhmälle polttoainetta, tämän vaimo raiskattiin pelotukseksi, Mustafa kertoo. IPS:n toimittaja ei pysty arviomaan, onko tunnustus aito vai painostuksella hankittu.

Mustafa myöntää myös raiskanneensa farmaseutin, joka ei myynyt ryhmälle rauhoittavia lääkkeitä väärennetyllä reseptillä.

Toimi huumattuna

Mustafa vakuuttaa, että hänet pakotettiin väkivaltaisuuksiin. Hän raiskasi jopa veljensä vaimon, jotta tämä taivuttelisi miehensä liittymään aseryhmään. Vaimo onnistuikin tehtävässä, sillä pelissä oli hänen henkensä. Muuten Mustafa olisi paljastanut raiskauksen veljelleen, jonka olisi täytynyt tappaa vaimonsa kunniasyistä.

Mustafa sanoo, ettei hän ole vastuussa teoistaan, koska hänet oli huumattu.

Tuomiosta päättää kolme kapinallisten puolelle siirtynyttä tuomaria. Lisäksi mukana on kaksi islamin sharia-lain tuntijaa. Jos tuomio on kuolema, se pannaan toimeen ampumalla, Maher selittää.

Tapaus kuvaa oikeudenkäytön alkeellisuutta Syyrian kapinallisten alueilla. Syyrian korruptoitunut oikeuslaitos oli yksi kapinan sytykkeistä, mutta tarkkailijoiden mukaan on epärealistista odottaa moitteetonta toimintaa sisseiltäkään.

Samalla taajuudella

Maherin mukaan neljä suurinta kapinallisjärjestöä on Idlibin alueella ryhtynyt yhteistyöhön lainkäytössä.

Ongelmana on yhteyksien puute. Ma’arrat An-Nu’manin seudulla ei toimi netti eikä kännykkä. Kapinallisten radiopuhelimet käyttävät sattumoisin samaa taajuutta kuin hallituksen.

"Joskus sanomme asioita vain pelotellaksemme heitä", eräs sissi myöntää.

Hänen mukaansa kannattaa puhua itsemurhapommeista, koska se karkottaa liukkaasti hallituksen joukot tarkastusasemilta. Todellisuudessa käytössä on kaukolaukaisu.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia