Suurin osa liberialaislapsista ei pääse alakouluun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suurin osa liberialaislapsista ei pääse alakouluun

Lähes kaksi kolmasosaa maan lapsista on alakoulun ulkopuolella, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef.

Miljoonat lapset ympäri maailman palaavat syyskuussa kouluun kesälomien jälkeen, mutta kymmenessä huonoimmin pärjäävässä maassa lähes 40 prosenttia alakouluikäisistä lapsista on poissa koulusta. Tämä tarkoittaa 18:aa miljoonaa lasta, kertoo YK:n lastenjärjestö Unicef tilastokatsauksessaan.

Huonoimmassa asemassa ovat liberialaislapset. Lähes kaksi kolmasosaa maan alakouluikäisistä ei mene kouluun.

Liberia on joutunut pitämään viime aikoina kouluja kiinni maata kurittaneen ebolaepidemian takia. Maan koulutusjärjestelmä on kuitenkin alirahoitettu, ja The Guardian -lehti uutisoi tällä viikolla, että maa aikoo kääntyä pilottiprojektissa yksityisen sektorin puoleen koulujen pyörittämisessä.

Liberian jälkeen prosentuaalisesti eniten lapsia on poissa koulussa Etelä-Sudanissa ja Eritreassa, 59 prosenttia, sekä Afganistanissa, 46 prosenttia. Muun muassa Somaliasta ja Libyasta tilastotietoja ei konfliktin vuoksi ole saatavilla.

Unicefin mukaan tilastot osoittavat, että erilaiset humanitaariset hätätilat ja pitkittyneet kriisit, kuten konfliktit ja kuivuuskaudet, pitävät lapset poissa koulusta. Järjestö muistuttaa, että sen lisäksi, että koulua tarvitaan lasten tulevaisuuden vuoksi, se tarjoaa myös lyhytaikaista turvaa ja tukea esimerkiksi traumoista toipumiseen ja pitää lapset poissa esimerkiksi aseistettujen ryhmien riveistä.

Koulutuksen tärkeydestä huolimatta humanitaarisen avun vetoomuksissa koulutus on yksi vähiten rahoitetuista sektorista. Vaikka tarpeet ovat vuoden 2005 jälkeen kasvaneet 126 prosenttia, koulutuksen rahoitus on kasvanut vain neljä prosenttia, Unicef kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia