Suomelta lisää humanitaarista apua kriisialueille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomelta lisää humanitaarista apua kriisialueille

Suomi myöntää 15 miljoonaa euroa humanitaarista apua maailman kriisikohteisiin, kuten Irakiin ja Afganistaniin.

Suomi on myöntänyt syksyn humanitaarisessa varainjaossa yhteensä 15 miljoonaa euroa humanitaarista apua maailman kriisikohteisiin sekä YK:n keskitettyyn hätäapurahastoon. Apua myönnetään Irakiin, Afganistaniin, eteläiseen Afrikkaan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä läntisen Afrikan ja Sahelin alueille.

Summasta seitsemän miljoonaa euroa annetaan YK:n hätäapurahastolle, jonka kautta on tuettu muun muassa hurrikaani Matthew'n uhreja Haitissa.

Suurin yksittäiseen kriisiin käytettävä summa, kolme miljoonaa euroa, menee Irakiin, kertoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) ulkoministeriön tiedotteessa. YK on arvioinut, että parhaillaan käynnissä olevan Mosulin takaisinvaltausoperaation seurauksena on vuoden kallein ja monimutkaisin avustusoperaatio.

Afganistanissa puolestaan tuetaan rajoilla liikkuvia pakolaisia ja eteläisessä Afrikassa kuivuuden uhreja. Sahelissa rahat käytetään ruokaturvan kohentamiseen ja Kongossa maan sisäisten sekä muualta tulleiden pakolaisten auttamiseen.

Suurin osa Suomen tämänvuotisesta humanitaarisesta avusta myönnettiin jo viime keväänä. Tärkein alue oli tuolloin Lähi-itä.

Suomen humanitaarisen avun budjetti on tänä vuonna yhteensä 70 miljoonaa euroa, kuutisen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Tavallisesti humanitaarisen avun summat nousevat vuoden mittaan kuitenkin yli budjetoidun.

Artikkeli on osa maailma.netin vuosina 2015–2016 toteutettavaa Pitkäsoittoa kehityspolitiikasta -juttusarjaa. Hanke on rahoitettu ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia