Sudanien rajalla eletään ei-kenenkään-maalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sudanien rajalla eletään ei-kenenkään-maalla

Kumpaan Sudaniin liittyä, kysyi epävirallinen kansanäänestys, kirjoittaa Andrew Green.

(IPS) -- "Kaupunkia tuskin tunnisti, kun kaikkialla oli niin likaista", Chris Bak, 25, sanoo. Hän palasi kotiseudulleen Abyeihin viiden vuoden poissaolon jälkeen voidakseen äänestää siitä, kuuluuko alue Etelä-Sudaniin vai Sudaniin.

Kumpikin maa väittää omakseen Uudenmaan läänin kokoista Abyein aluetta, joka on arvokas öljyvarojensa ja hedelmällisen maansa ansiosta.

Bak ja hänen ystävänsä majoittuivat Abyein kaupungissa autioon koululuokkaan, josta puuttuu katto. Bakin toverille ilmaantui malariaoireita, mutta lääkäriä ei löytynyt kolmen päivän etsinnöistä huolimatta.

"Täällä on paljon ongelmia. Meidän on nostettava Abyei jaloilleen", Bak pohtii.

Toistuvia yhteenottoja

Abyeissa on ollut selkkauksia liki 50 vuotta. Alueen kohtalo jäi ratkaisematta, kun Sudanin 20-vuotinen sisällissota päättyi 2005.

Vuonna 2008 puhkesi yhteenottoja Sudanin ja eteläsudanilaisten joukkojen välillä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch arvioi, että seudulta pakeni 60 000 ihmistä. Myös Bakin perhe lähti Etelä-Sudaniin.

Etelä-Sudanin itsenäistymisen alla 2011 Abyeissa alkoivat uudet yhteenotot, jotka raunioittivat kaupungin. Tilannetta rauhoittamaan lähetettiin 5 000 hengen etiopialaiset YK-joukot.

Kiistelty äänestys

Kansanäänestystä Abyein kohtalosta ehdotti tämän vuoden lokakuulle alkujaan Afrikan unioni (AU).

Sudan ei hyväksynyt esitystä, koska misseriya-arabipaimentolaisia kiellettiin äänestämästä. He laiduntavat karjaansa ajoittain seudulla ja kannattavat liittymistä Sudaniin. Misseriyat ovat uhanneet järjestää oman kansanäänestyksen, jos alue aikoo liittyä Etelä-Sudaniin.

Asukkaiden enemmistö kuuluu dinka ngok -kansaan, jolla on vahvat siteet Etelä-Sudanin dinkoihin. Dinka ngokit päättivät pitää äänestyksen lokakuun lopulla AU:n vetäytymisestä huolimatta.

Heimonvanhimmat muodostivat Abyein kansanäänestyskomitean ja alkoivat kuljettaa levottomuuksien takia seudulta paenneita takaisin.

Etelälle murskavoitto

Liittyminen Etelä-Sudaniin voitti äänestyksen ylivoimaisesti. Uutiskanava Al Jazeeran mukaan uurnilla kävi 63 433 henkeä ja vain 12 äänesti vastaan.

AU tuomitsi etukäteen äänestyksen laittomaksi ja varoitti, että se uhkaa alueen rauhaa. Myös Etelä-Sudan ilmoitti, ettei se hyväksy äänestystä tai sen tulosta.

Sudanin presidentti Omar al-Bashir ja Etelä-Sudanin Salva Kiir tapasivat äänestyksen alla ja sopivat, että Abyeihin tulee yhteinen hallinto ja poliisi. Aikataulu jäi kuitenkin auki.

Kehitys junnaa

Elämä ei-kenenkään-maalla on estänyt Abyein kehitystä, Deng Agos Lowal sanoo. Hän kuuluu paikalliseen sosiaalikomiteaan, joka koettaa järjestää asukkaille peruspalveluja.

YK-joukoista huolimatta epävarma tilanne on pitänyt avustusjärjestöt loitolla. "Lapset ja vanhukset kuolevat pois, koska terveydenhuoltoa ei ole", Lowal kertoo.

Dinka ngokin päällikkö Bulabek Deng Kuol toivoo, että kansanäänestyksen tulos lopulta hyväksyttäisiin. "Odotamme innolla, milloin pääsemme jälleenrakentamaan aluetta."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia