Selvitys: Olympiatuotteita tehdään epäreiluissa oloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Olympiatuotteita tehdään epäreiluissa oloissa

Kisatuotteiden valmistus perustuu nälkäpalkkoihin, ylitöihin ja työntekijöiden järjestäytymisen estämiseen, ilmenee PlayFair -verkoston raportista.

Lontoon olympiakisojen merkkituotteiden valmistus Filippiineillä, Kiinassa ja Sri Lankassa perustuu edelleen nälkäpalkkoihin, pakollisiin ylitöihin ja työntekijöiden järjestäytymisen estämiseen, ilmenee PlayFair -verkoston Fair Games raportista.

Ay-liittojen ja kansalaisjärjestöjen laatiman raportin mukaan työntekijöiden omaehtoisen järjestäytymisen sijaan olympiatuotteita valmistavat työnantajat tarjoavat yleisesti omia yhteistyöelimiään korvaamaan ammattiliittoja.

Esimerkiksi Lontoon kisojen pääyhteistyökumppani Adidas on ilmoittanut, ettei sen tuotteita valmistavan kiinalaisyrityksen tehtaalla ole ay-toimintaa. Yhteistyöstä työnantajan kanssa huolehtivat "työntekijöiden toimikuntaan valitsemat edustajat", jotka raportissa paljastuivat työnantajan nimeämiksi ja usein keskijohtoon kuuluviksi.

Samalla työpäivät venyvät useissa tehtaissa säännöllisesti yli 12-tuntisiksi, eikä ylitöiden enimmäismääristä piitata. Huippusesongin aikana ylitöitä tehdään jopa kaksinkertainen määrä kuin mitä on laki sallisi.

Selvityksen laatijoiden mukaan työntekijöiden palkka ei ylitöiden jälkeenkään riitä kattamaan elinkustannuksia, mikä on ristiriidassa Lontoon olympialaisten järjestelykomitean hankintaohjeiston kanssa. Sen mukaan "palkan tulee aina olla tarpeeksi suuri, jotta työntekijä voisi saada sillä perustarpeet ja lisäksi hiukan rahaa säästöön".

Fair Games -raportti perustuu lähes kahdensadan työntekijän haastatteluihin. Lisäksi haastateltiin tehtaiden johtoa, esimiehiä, työviranomaisia, sekä ay-liikkeen toimitsijoita. Suomesta raportin laatineeseen verkostoon kuluu Akava, SAK, STTK ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia