Sallivampi aborttilaki tekeillä Malawissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sallivampi aborttilaki tekeillä Malawissa

Vanhoilliset piirit luonnehtivat lakiesitystä paholaismaiseksi, mutta päättäjät uskovat lain alentavan äitiyskuolleisuutta.

(IPS) -- Malawi haluaa pelastaa naisia kuolemanvaarasta sallimalle abortin nykyistä helpommin. Vanhoilliset piirit luonnehtivat lakiesitystä paholaismaiseksi.

Malawin nykyinen laki sallii raskaudenkeskeytyksen vain, jos äidin henki vaarantuu. Muulloin uhkana on 14 vuoden vankeus.

Parlamentin käsittelyyn tulevan uuden lain mukaan abortin perusteeksi hyväksytään myös äidin fyysisen tai henkisen terveyden vaarantuminen, raiskaus, insesti ja häiriöt sikiön kehityksessä.

Etenkin katolinen kirkko vastustaa lakia, mutta kaikki puolueet tukevat sitä. Poliitikot uskovat lain alentavan sekä korkeaa äitikuolleisuutta että terveysmenoja, joita koituu puoskaroitujen aborttien jälkihoidosta.

Nuorten ongelma

17 miljoonan asukkaan Malawissa syntyy yhä 5,7 lasta naista kohti, ja kaksi kolmesta malawilaisesta on alle 25-vuotiaita.

Tilastojen mukaan Malawissa tehdään noin 70 000 aborttia vuodessa. Puolet niistä on puoskaroituja. Henkensä menettää yli 5 000 naista, joiden enemmistö on 14–25-vuotiaita.

"Meille tulee joka kuukausi yli 30 naista hoidettavaksi epäonnistuneen keskeytyksen vuoksi", kertoo Edwin Gondwe Zomban keskussairaalasta. Hän puolustaa uutta aborttilakia kansallisen edun nimissä.

Samaa mieltä ovat 55 järjestöä, jotka ovat muodostaneet Copua-liiton vaarallisten aborttien estämiseksi.

Kenen synti?

"Vielä on paljon tehtävää aborttiin liittyvän kielteisen leimaamisen ja sukupuolten eriarvoisuuden voittamiseksi", sanoo Copuan puheenjohtaja Godfrey Kangaude.

Hänen mukaansa vastustajien puheet synnistä peittävät aborttien todelliset syyt. Taustalla voi olla vaikka se, että isäpuoli on tehnyt tyttärensä raskaaksi tai mies on pakottanut vaimonsa suojaamattomaan seksiin, vaikka perheen lapsiluku on jo täynnä.

Yli 100 000 teinityttöä tulee joka vuosi raskaaksi Malawissa puutteellisen ehkäisyn vuoksi.

"Kun nuori menee terveysklinikalle ehkäisyasioissa, vastaava henkilö on usein muualla hoitamassa rokotuskampanjaa", Gondwe valittaa. "Ja täällä Zombassa monet klinikat ovat katolisen kirkon ylläpitämiä, joten apua ehkäisyyn ei heru", hän jatkaa.

Kytkös köyhyyteen

Kangaude muistuttaa, että nuoret naiset joutuvat turvautumaan vaaralliseen aborttiin, koska heillä ei ole varaa yksityisklinikoiden palveluihin. Turvallinen keskeytys on mahdollista saada Malawissakin, jos on rahaa tai suhteita.

Uusi lakikaan ei vapauta aborttia kokonaan. Syyksi eivät riitä taloudelliset seikat tai se, että ei halua lasta. Raiskauksen uhrin pitää hankkia poliisiraportti ennen sairaalaan pääsyä.

Laki liittää Malawin niihin Afrikan maihin, joilla on selvät säännöt abortista. Joukkoon kuuluvat Etelä-Afrikka, Etiopia, Ghana, Kap Verde, Mosambik, Namibia ja Sambia.

Malawin presidentti Peter Mutharika pyysi hiljan YK:ssa tukea kampanjalle, jonka tavoitteena on tuplata ehkäisyn käyttö vuoteen 2020 mennessä. Malawissa lasketaan, että kampanjan avulla voitaisiin estää 2,2 miljoonaa ei-toivottua raskautta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia