Ruotsissa työskennelleen iranilaislääkärin kuolemanrangaistus yhä todennäköisempi – korkein oikeus hylkäsi valituksen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ruotsissa työskennelleen iranilaislääkärin kuolemanrangaistus yhä todennäköisempi – korkein oikeus hylkäsi valituksen

Ahmadreza Djalalia on syytetty vakoilusta Israelin hyväksi.

Iranin lippuja

Iranissa on pidätetty viime vuosina aiempaa enemmän kaksoiskansalaisia. Kuva: yeowatzup / Flickr.com / CC BY 2.0.

Iranin korkein oikeus on päättänyt pitää voimassa lääkäri Ahmadreza Djalalin kuolemantuomion.

Iranlaissyntyinen Djalali on asunut viime vuosina Ruotsissa ja opettanut Tukholman Karoliinisessa instituutissa sekä myös Belgiassa ja Italiassa. Hänet pidätettiin huhtikuussa 2016, kun hän oli Iranissa Teheranin yliopiston kutsusta opettamassa katastrofilääketiedettä. Häntä on syytetty vakoilusta Israelin hyväksi ja hänet tuomittiin kuolemaan lokakuussa.

Djalili itse on kertonut, että hänet pidätettiin sen jälkeen, kun hän kieltäytyi vakoilemasta Iranin hyväksi. Oikeusprosessi on ollut epäreilu: Djalalia pidettiin seitsemän kuukautta vankilassa, kolme niistä eristyksissä, eikä hän saanut nähdä asianajajaa. Häntä myös kidutettiin, jotta hän tunnustaisi vakoilun. Oikeudenkäynnissä ei osoitettu, että hän olisi jotakin muuta kuin rauhanomaisessa tarkoituksessa toimiva akateemikko, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Djalalin asianajaja valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, mutta Amnestyn saamien tietojen mukaan korkein oikeus ei antanut mahdollisuutta esittää puolustusta, vaan asianajajaa kehotettiin vain odottamaan, kunnes päätöksestä lopulta ilmoitettiin yllättäen viime viikolla.

Amnesty vaatii Irania perumaan tuomion. Djalalin tuomio on herättänyt kansainvälistä kritiikkiä, ja muun muassa EU on vedonnut hänen puolestaan. Myös Djalalin vaimo Vida Mehran-nia taistelee puolisonsa puolesta.

”Älkää nojatko vain kahden kuulustelijan henkilökohtaisiin näkemyksiin. Älkää leikkikö toisten elämällä tällä tavalla. Ahmadrezalla on kaksi lasta, 5- ja 15-vuotiaat”, hän vetosi yhdysvaltalaisen Center for Human Rights in Iran -järjestön sivuilla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kaksoiskansalaisten pidätykset ovat Iranissa viime vuosina lisääntyneet. Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on ollut asiasta huolissaan.

Reutersin mukaan vuodesta 2015 alkaen Iranissa on pidätetty ainakin 30 kaksoiskansalaista, joista useimmat eurooppalaisia. Aiemmin luvut ovat olleet pienempiä ja pidätetyt enimmäkseen amerikkalaisia. Reutersin mukaan ulkomaalaisia käytetään neuvotteluvälineinä kansainvälisissä suhteissa ja heidän pidätyksillään maan vaikutusvaltainen sotilasorganisaatio, vallankumouskaarti, pyrkii myös estämään ulkomaisten yritysten tulon Iraniin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia