Robotit uhkaavat työpaikkoja myös kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Robotit uhkaavat työpaikkoja myös kehitysmaissa

3D-tulostus ja robottien käyttö voivat kuitenkin olla kehitysmaiden pienteollisuudelle myös mahdollisuus, todetaan YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin katsauksessa.

Teollisuusmaissa on jo pitkään oltu huolissaan robottien ja automatisoitumisen vaikutuksista työpaikkoihin. YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) tuoreen katsauksen mukaan vielä suuremman uhan ne kuitenkin aiheuttavat kehitysmaissa.

Teollisuusmaat ovat perinteisesti siirtäneet tuotantoaan kehitysmaihin, koska niissä työvoimakustannukset ovat alhaisemmat. Robotit kuitenkin vähentävät työvoimakustannusten merkitystä, mikä mahdollistaa tuotannon siirtämisen takaisin teollisuusmaihin.

Eilen ilmestyneen katsauksen mukaan jopa kaksi kolmasosaa kehitysmaiden työpaikoista on tämän vuoksi uhattuna. Eniten automatisoituminen vaikuttaa sähkö-, elektroniikka- ja automaatioteollisuuteen sekä Meksikoon ja Aasian maihin.

Katsauksessa kuitenkin muistutetaan, että ilmiö on hidas ja robottien vaikutuksia voidaan toistaiseksi vain arvailla. Sen mukaan kehitysmaiden kannattaa kehittää paikallisia ja alueellisia markkinoita, sillä myös paikallinen kysyntä vaikuttaa teollisuusmaiden firmojen päätökseen siitä, minne ne sijoittavat tuotantonsa.

Lisäksi kehitysmaat voivat myös itse hyötyä automatisoitumisesta. Esimerkiksi hyödyntämällä 3D-tulostusta ja käyttämällä robotteja pienyrityksillä voisi olla uusia mahdollisuuksia laajentaa tuotantoaan, katsauksessa sanotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia