Rion loppuasiakirja saatiin kasaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rion loppuasiakirja saatiin kasaan

Tänään alkava YK:n kestävän kehityksen konferenssi sai aikaan loppuasiakirjan, mutta eri asia on, mitä sillä saavutetaan.

Tänään alkavan YK:n kestävän kehityksen huippukokouksen loppuasiakirjasta on päästy sopuun. Isäntämaan Brasilian johdolla käydyissä neuvotteluissa saatiin tiistaina aikaan poliittinen julistus, joka ei kuitenkaan vielä takaa konkreettista toimintaa.

"Tuloksen aikaansaaminen tällaisessa prosessissa on tervetullut, sillä aina ei siihen vastaavissa tilanteissa päästä. Odotettu tulos jättää kuitenkin todellisen merkityksen avoimeksi, se määräytyy siitä kuinka vahvaa ja aitoa sitoutuminen asiakirjan hyviin tarkoituksiin on", muotoilee ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ulkoasiainministeriön tiedotteessa.

Rio de Janeirossa järjestettävän kestävän kehityksen huippukokouksessa on tarkoitus uusia vuonna 1992 tehdyt sitoumukset kestävään kehitykseen sekä edistää vihreää taloutta.

Kokousta on kuitenkin kritisoitu tehottomuudesta jo etukäteen. Esimerkiksi ympäristöjärjestö WWF kutsuu loppuasiakirjaa "kolossaaliseksi epäonnistumiseksi". Asiakirjan kieli on järjestön mukaan hampaatonta eikä siinä ole todellisia sitoumuksia.

Kokousta hankaloittavat myös esimerkiksi kehitysmaiden ja teollisuusmaiden mielipide-erot. Kehitysmaat pelkäävät, että ympäristöystävällisyyteen ja vihreään talouteen keskittyminen jättävät huomiotta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja köyhyyden vähentämisen.

Lisäksi kokouksen painoarvo uhkaa jäädä Yhdysvaltain presidentinvaalien ja Euroopan velkakriisin varjoon: Iso-Britannian pääministeri David Cameron, Saksan liittokansleri Angela Merkel sekä Yhdysvaltain presidentti Barack Obama eivät ole edes tulossa paikalle.

Yhteensä kokouksessa on mukana 130 YK:n jäsenmaata. Suomi ajaa konferenssissa muun muassa parempaa vesipolitiikkaa sekä vaihtoehtoisia hyvinvointimittareita.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia