Uutiset

Reilun kaupan viljelijöiden ansiot nousivat

Reilujen tuotteiden kasvanut myynti on kasvattanut myös työntekijöiden saamaa Reilun kaupan lisää.

Reilun kaupan tuotteiden kasvanut myynti on kasvattanut myös viljelijöiden ja työntekijöiden saamaa Reilun kaupan lisää, kertoo Fairtrade Internationalin tuore raportti.

Raportin mukaan vuosina 2009–2010 maksettu Reilun kaupan lisä kasvoi 22 prosenttia, mikä tarkoittaa 80 000 euron lisää tuottajaorganisaatiota kohti.

Reilun kaupan tuotteiden myyntien kasvu näkyy kehitysmaissa, missä sekä myyntivolyymit että niiden tuomat tulot kasvoivat. Huomattavaa kasvu on etenkin kaakaonviljelijöiden kohdalla, joiden tulot nousivat 163 prosenttia. Muista tunnetuimmista Reilun kaupan tuotteista kahvin ja teen myynnit pysyivät tasaisina ja kukkien myynnit laskivat hieman.

Lisä ei kuitenkaan jakautunut tasaisesti maittain, vaan myyntien mukaan. Maittain eniten Reilun kaupan lisää saivat Peru, Kenia, Dominikaaninen tasavalta ja Kolumbia.

Raportin mukaan Reilun kaupan lisää käytettiin sekä tuotannon kehittämiseen että koko yhteisöjä hyödyntäviin projekteihin, kuten koulutukseen, ympäristön hyvinvointiin ja terveydenhoitoon.

Raportissa näkyy myös viljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden määrän kasvu kuluneen vuoden aikana. Mukaan tuli myös uusia maita, kuten Fidži ja Uruguay.

Eniten Reilun kaupan järjestelmään kuuluvia viljelijöitä ja suurtilan työntekijöitä on Tansaniassa, Keniassa, Intiassa, Etiopiassa, Ghanassa ja Kolumbiassa.

kehityskauppa AfrikkaLatinalainen Amerikka ja Karibia

Pääuutiset

Nainen kantaa koria pään ja selän varassa Nepalin maaseudulla.
Kehitysyhteistyö, jolla pyritään korjaamaan sosiaalisia epäkohtia kuten sukupuolten välistä tasa-arvoa saattaa kestää vuosikymmeniä. Lahjoitusperustainen kehitysyhteistyö suosii puolestaan lyhytjänteisiä hankkeita, jotka on helpompi paketoida.(Kuva: Narendra Shrestha / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Yksityinen raha ja vapaaehtoistyö yhä useammin kehitysyhteistyön taustalla

Kansalaisjärjestöt ovat keränneet enemmän yksityistä rahaa ja vapaaehtoistyötä on tehty merkittävästi enemmän vuoden 2015 kehitysyhteistyöleikkauksien jälkeen. Yksityinen raha suosii kuitenkin nopeasti tuloksia aikaansaavia hankkeita, jolloin pitkäjänteinen työ kärsii.
Tunisialainen nainen pitää Tunisian lippua kädessä.
Monet naisaktivistit ovat kampanjoineet jo pitkään lain puolesta.(Kuva: Artem Nezvigin / CC BY-NC-ND 2.0)

Tunisia kielsi naisiin kohdistuvan väkivallan

Tunisia hyväksyi lain, joka kieltää kaiken naisiin kohdistuvan väkivallan. Laki on merkittävä virstanpylväs, sillä lähes 50 prosenttia naisista on kokenut kotona väkivaltaa.
Armeijamato maanviljelijän kädessä Zimbabwessa Gwandan alueella.
Armeijamato maanviljelijän kädessä Zimbabwessa Gwandan alueella.(Kuva: Busani Bafana / IPS)

Yöperhosen toukka uhkaa satoja eteläisessä Afrikassa

Saharan etelänpuoleisen Afrikan maat ovat sopineet yhteistyöstä taistelussa armeijamadoksi kutsuttua yöperhosen toukkaa vastaan. Pyrkimys on ehkäistä ennalta toukkien tuhot.
Etelä-sudanilaiset pakolaiset istuvat luokkahuoneessa.
James Ingala (vas.), Kasimiro Omyorok ja Paska Torit.(Kuva: Kristiina Markkanen)

Pohjois-Ugandan miljoona pakolaista tuo hyvinvointia myös paikallisyhteisöille

Tiet ja palvelut tulivat Adjumanin syrjäkyliin vasta pakolaisten myötä vuonna 2014. Kansainvälinen yhteisö kanavoi rahaa kouluihin, sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, mutta lisäapua kaivataan kipeästi.