Reilu kauppa kasvoi maailmalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Reilu kauppa kasvoi maailmalla

Uusimpia Reilun kaupan tuotteita myyviä maita ovat Intia ja Kenia.

Kuluttajat ostivat Reilun kaupan tuotteita viime vuonna globaalisti 5,5 miljardilla eurolla. Kasvua oli edellisvuoteen verrattuna 15 prosenttia, kertoo Reilun kaupan kattojärjestö Fairtrade International vuosiraportissaan.

Suurimmista tuoteryhmistä asemiaan vahvistivat kahvi, sokeri, banaani ja kukat, raportissa kerrotaan.

Eniten Reilun kaupan tuotteita myytiin Isossa-Britanniassa sekä Saksassa. Kasvua oli eniten Yhdysvalloissa, joka alkoi myydä järjestelmän tuotteita vasta vuonna 2012, raportissa kerrotaan. Uusimpia myyntimaita ovat myös Intia ja Kenia.

Suomen myynti oli raportin mukaan viime vuonna lähes 157 miljoonaa euroa, kolme prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Reilun kaupan tuotteita on Fairtrade Internationalin mukaan tarjolla nyt 125 maassa. Tuotteita viljelee 1,4 miljoonaa viljelijää ja työläistä 74 maassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia