Rauhanjärjestöt: Syyriaan tehdyt ohjusiskut uhkaavat kiihdyttää sotaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rauhanjärjestöt: Syyriaan tehdyt ohjusiskut uhkaavat kiihdyttää sotaa

Rauhanpuolustajat ja Rauhanliitto toivovat Suomelta diplomatiaa Syyrian tilanteen ratkomisessa.

YK:n turvallisuusneuvosto Syyria-istunnossa huhtikuussa 2018

YK:n turvallisuusneuvosto äänesti lauantaina Ranskan, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain tekemien ilmaiskujen tuomitsemisesta. Päätöslauselmaa ei hyväksytty. Kuva: Manuel Elias / UN Photo.

Suomalaiset rauhanjärjestöt Rauhanliitto ja Rauhanpuolustajat kritisoivat Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan viime viikonloppuna Syyriaan tekemiä ohjusiskuja. Niiden mukaan iskut uhkaavat pahentaa konfliktia.

Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan lauantaina tekemä isku oli vastaus siviileihin kohdistuneeseen kemialliseen iskuun, jonka Syyrian hallinnon epäillään tehneen.

”Ohjusiskut eivät edistä rauhan edellytyksiä Syyriassa. Kansainvälisen yhteisön tulee pohtia, millaisin keinoin syylliset saadaan teoistaan vastuuseen ilman, että Syyrian ennestäänkin kärsivä siviiliväestö joutuu jälleen kantamaan seuraukset muiden teoista”, sanoo Rauhanpuolustajat tiedotteessaan.

Rauhanliiton mukaan iskut uhkaavat myös kylmentää ydinasevaltojen suhteita ja pahentaa maiden välistä uhkailukierrettä.

Järjestöt toivovatkin etenkin Suomelta diplomaattisia keinoja Syyrian kriisin ratkomisessa.

”Suomen ulkopoliittisten päättäjien pitäisi aktiivisesti edistää rauhaa ja dialogia, puhua rauhan puolesta, eikä vain myötäillä suurvaltoja”, Rauhanliitto vaatii kannanotossaan.

Rauhanliitto vaatii myös, että kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n tarkastajat päästetään tekemään Syyriaan tarvittavat tarkastukset, jotta kemiallisen iskun tekijät saadaan selville.

”Kemiallisten aseiden käyttö on sotarikos, johon syyllistyneet on saatettava vastuuseen teoistaan. --- Myös Suomella olisi annettavaa muun muassa kemiallisten aseiden käytön todentamisessa, jotta faktat saataisiin selville ja syylliset tilille”, se toteaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia