Raportti: Tyttöjen sukuelinten silpominen vähentynyt | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Tyttöjen sukuelinten silpominen vähentynyt

Suuri osa ihmisistä vastustaa tyttöjen sukupuolielinten silpomista maissa, joissa perinne on yhä voimissaan. Silti esimerkiksi Somaliassa lähes kaikki tytöt joutuvat edelleen perinteen uhriksi.

Nykytytöillä on pienempi riski joutua sukupuolielinten silpomisen kohteeksi kuin äideillään. Perinteen kannatus on vähentynyt jopa maissa, joissa lähes kaikki tytöt silvotaan jossakin vaiheessa elämäänsä, käy ilmi YK:n lastenrahaston Unicefin tuoreesta raportista.

Kyselytutkimuksiin perustuva raportti käsittelee 29:ää Afrikan ja Lähi-idän maata, joihin silpominen on keskittynyt. Sen mukaan useimmissa maissa yli puolet tytöistä ja naisista on silpomista vastaan ja monissa myös miehet vastustavat perinnettä.

Esimerkiksi Burkina Fasossa, jossa yli kolme neljäsosaa silvotaan, 90 prosenttia tytöistä ja naisista lopettaisi perinteen.

Raportin mukaan toimenpiteen yleisyys on vähentynyt myös konkreettisesti, joskaan ei kaikkialla. Esimerkiksi Keniassa silpomisen kokeneiden osuus putosi 38 prosentista 26:een vuosina 1998–2009. Somaliassa, Guineassa, Djiboutissa ja Egyptissä yli 90 prosenttia naisista silvotaan kuitenkin edelleen.

Vaikka ihmiset vastustavat käytäntöä ja useimmat maat ovat kieltäneet sen lailla, yleisin syy sen jatkumiseen on raportin mukaan ajatus sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Unicefin mukaan käytännöstä pitäisikin keskustella julkisemmin ja haastaa näkemys siitä, että kaikki muut hyväksyvät sen. Myös naisten paremman koulutustason on todettu vähentävän silpomista.

Tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpomisella, jota kutsutaan myös ympärileikkaukseksi, tarkoitetaan toimenpidettä, jossa osa tai kaikki ulkoisista sukuelimistä leikataan pois. Toimenpiteellä ei ole terveyshyötyjä, vaan se voi aiheuttaa esimerkiksi vakavaa verenvuotoa, virtsausongelmia, kystia, infektioita, hedelmättömyyttä ja synnytyskomplikaatioita.

Raportin mukaan maailmassa on noin 125 miljoonaa naista tai tyttöä, joiden sukuelimet on silvottu ja 30 miljoonaa, jotka ovat vaarassa joutua perinteen uhreiksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia