Raportti: Sukupuolten tasa-arvoon vielä valtava matka | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Sukupuolten tasa-arvoon vielä valtava matka

YK:n tasa-arvojärjestön raportissa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kestävän kehityksen tavoitteita sukupuolinäkökulmasta.

Naiset istuttavat pellolla Tansaniassa

Naistenpäivän viettoa Tansaniassa vuonna 2017. Kuvassa myös Tansanian gender-ministeri Ummy Mwalimau. Kuva: Deepika Nath / UN Women Tanzania / CC BY-NC-ND 2.0.

Sukupuolten tasa-arvo etenee liian hitaasti, sanoo YK:n tasa-arvojärjestö UN Women. Järjestö julkaisi tällä viikolla raportin, jossa tarkastellaan vuonna 2015 YK:ssa hyväksyttyjä kestävän kehityksen tavoitteita ensimmäistä kertaa sukupuolinäkökulmasta.

17 tavoitetta, muun muassa äärimmäisen köyhyyden poistaminen, on määrä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. UN Womenin mukaan jokaisella alueella naisilla on kuitenkin ennennäkemättömiä haasteita.

“Olemme sitoutuneet koko maailmana kestävän kehityksen tavoitteissa siihen, ettemme jätä ketään jälkeen. Tämä raportti kertoo, että mikäli emme edisty merkittävästi nopeammin tasa-arvon saavuttamisessa, ei globaali yhteisö tule voimaan pitämään lupaustaan”, sanoo UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka tiedotteessa.

UN Women on huolissaan muun muassa naisten köyhyydestä, sillä naisista suurempi osa on köyhiä kuin miehistä. Yli puolelta kaupunkien naisista ja tytöistä puuttuu puhdas vesi, tarpeelliset käymälä- ja peseytymistilat, kunnollinen asunto, riittävä elintila tai useampi näistä. Viidesosa alle 50-vuotiaista naisista on kokenut vuoden aikana parisuhdeväkivaltaa.

Monesti ongelmat kietoutuvat yhteen: köyhään kotiin syntyvä tyttö menee varhain naimisiin, keskeyttää koulun, synnyttää nuorena, saa synnytyskomplikaatioita ja kärsii väkivallasta todennäköisemmin kuin vauraammat tytöt, raportissa kerrotaan.

Raportin mukaan tasa-arvo ei voi olla yksittäinen tavoite, vaan tarvitaan kokonaisvaltaista politiikkaa. Sen suosittelee esimerkiksi naisten hoivatyön taakan vähentämistä. Lisäksi tarvitaan parempia tilastoja, sillä tällä hetkellä tasa-arvotiedon puute haittaa tavoitteiden seurantaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia