Raportti: Epävakaus lisääntynyt monissa rikkaissa maissa – Suomi edelleen maailman vakain valtio | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Epävakaus lisääntynyt monissa rikkaissa maissa – Suomi edelleen maailman vakain valtio

Epävakaus ei ole vain köyhien maiden ongelma, osoittaa tuore hauraiden valtioiden indeksi.

Mielenosoittajia Barcelonassa, kuvassa Katalonian lippu ja Catalan Republic -kyltti

Tuoreen hauraiden valtioiden indeksin mukaan Espanjan vakaus heikkeni viime vuonna toiseksi eniten. Taustalla olivat Katalonian itsenäistymispyrkimykset ja valtion kovat reaktiot niihin. Kuva Barcelonasta syyskuulta 2017. Kuva: Toshiko Sakurai / CC BY-NC-ND 2.0.

Useimpien maailman valtioiden vakaus parani ainakin vähän viime vuoden aikana, selviää tuoreesta hauraiden valtioiden indeksistä.

Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -tutkimuskeskuksen tekemän indeksin mukaan Suomi on jälleen kerran maailman vakain valtio, Etelä-Sudan taas epävakain.

Vaikka hauraus näyttää useimmiten olevan köyhimpien maiden ongelma, eniten huonontuneiden maiden joukossa on myös maailman rikkaimpia maita.

”Indeksi osoittaa, että valtion hauraus on kaikkien ongelma – se voi vaikuttaa jopa rikkaimpiin ja kehittyneimpiin maihin ”, sanoo J.J. Messner, Fund for Peacen johtaja tiedotteessa.

Viime vuonna vakaus väheni eniten Qatarissa, Espanjassa, Venezuelassa, Yhdysvalloissa ja Jemenissä. Kymmenen eniten huonontuneen maan joukossa ovat myös esimerkiksi Turkki ja Iso-Britannia.

Qatarissa muutosta selittää kiista naapurimaiden kanssa ja sen seurauksena asetettu taloudellinen ja poliittinen saarto. Espanjassa haurautta aiheuttivat Katalonian itsenäistymisäänestys ja valtion kovaotteiset reaktiot siihen. Yhdysvalloissa taustalla ovat muun muassa joukkoampumiset ja poliittiset tutkinnat, Iso-Britanniassa Brexitin aiheuttamat ristiriidat.

Fund for Peacen indeksiä on julkaistu vuodesta 2015 lähtien. Indeksissä pisteytetään 178 maata satojen sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten mittarien mukaan, jotta voitaisiin ennustaa erilaisia levottomuuksia. Mittareita ovat esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutuminen, talouskehitys, väestöpaineet ja valtion legitimiteetti.

Huolestuttavasta kehityksestä huolimatta 151 maata kuitenkin paransi pistemääräänsä edes vähän, raportissa muistutetaan. Eniten paransivat Irak ja Haiti, jotka kuuluvat indeksin huonoimpien maiden joukkoon. Haitissa onnistuttiin ratkomaan kiistanalaiset vaalit ja Irakissa saavutettiin voittoja Isisiä vastaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia