Puhtaanapito työllistää Kenian nuoria | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Puhtaanapito työllistää Kenian nuoria

Yleisten vessojen pyörittäminen on saanut  nuoria pois rikoksen polulta ja opiskelemaan.

(IPS) -- Mombasan piirikunnassa Kenian rannikolla on meneillään nuorten työllistämishanke, josta hyötyvät monet muutkin.

Kongowean torin vessat oli vuosi sitten päästetty niin siivottomaan kuntoon, että ne muodostivat terveysuhkan, kertoo Hamisa Zaja vesi-, ja hygieniakysymyksiin erikoistuneesta Maji na Ufanisi –järjestöstä.

Hänen mukaansa tilanne on tuttu toreilta kautta maan ja se johtaa ajoittain kauppapaikkojen sulkemiseen, mistä kärsivät niin myyjät kuin kuluttajatkin.

Nuoret pois pahanteosta

Kun Kongowean toria uhkasi sulkeminen, Zajan järjestö ehdotti viranomaisille, että torikäymälät annettaisiin työttömyyden koettelemien nuorten hoitoon. Nuoret myös perisivät käyttäjiltä pienen vessamaksun, josta kertyisi heille palkkaa.

"Työttömyyden ohella alueellamme on huumeongelma, ja ääriliikkeet pyrkivät radikalisoimaan nuorisoamme", Zaja kertoo.

Hanke alkoi syyskuussa 2014. Zaja värväsi ja koulutti ensimmäiset 33 nuorta tehtäviinsä.

"Piirikunnan hallinto tuki meitä, ja Ruotsin suurlähetystö maksoi siivoustarvikkeiden hankinnan, kunnes hanke alkoi rahoittaa itsensä", hän kertoo.

Koulunkäynti mahdollista

Vessamaksuja kertyy nyt lähes 15 000 euroa kuukaudessa.

"Asiakkaita on tuhansittain, joten meillä riittää vipinää. Tori avautuu jo aamukolmelta, mutta avaamme käymälät viideltä ja suljemme iltakuudelta", kertoo hankkeessa työskentelevä Adnaan Dino. Hän on monen toverinsa tavoin palannut rikoksen poluilta kaidalle tielle.

Mohammed Omarin mukaan hanke työllistää jo ainakin 90 nuorta. "Siirryimme vuorotyöhön, jonka ansiosta jotkut ovat palanneet myös koulun penkille."

Laajennuksia tulossa

Hanke on lisäksi myöntänyt useille nuorille apurahoja jatko-opintoja varten. Zajan mukaan kymmenkunta nuorta käy iltaluennoilla yliopistolla. "Tuemme myös paikallista yhteisöä maksamalla 34 vammaisen nuoren koulumaksut."

Omar kertoo, että uusia työtilaisuuksia on avautumassa, sillä torille valmistuu pian 20 uutta käymälää ja pesuhuonetta. Samalla rakennetaan kokoushuone, jota torikauppiaat voivat käyttää muutaman euron tuntivuokralla.

Zaja jatkaa, että nuoret haluavat hoitoonsa koko torin jätehuollon ja laskevat sen tuottavan liki 300 euroa päivässä.

Kongowean nuorisohanke on herättänyt laajaa kiinnostusta Keniassa ja laajemminkin. Se sai tänä vuonna Afrikan nuorison sanitaatiopalkinnon, josta kilpaili yli tuhat projektia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia