Uutiset

Perustulokokeilusta positiivisia kokemuksia Intian kylissä

Perustulo toimii erityisesti marginalisoitujen ryhmien kohdalla, mutta lisää taloudellista tuotteliaisuutta yleisemminkin, arvioi kokeilut toteuttaneen ammattiliiton tutkija.

Perustulo ei merkitse pelkästään hyvinvoinnin tuottamista ja köyhyyden vähentämistä, vaan myös taloudellista kasvua, toteaa Suomessa vieraillut Intian perustulokokeiluja luotsanneen naisten ammattiliitto SEWA:n tutkimusjohtaja Sarath Davala.

Davala esitteli tuloksia SEWA:n kolme vuotta kestäneestä perustulokokeilusta Kansainvälisen Solidaarisuustyö ry:n tällä viikolla Helsingissä järjestämässä kansainvälisessä perustuloseminaarissa.

Intiassa lisääntyvään epämuodolliseen työhön keskittynyt ammattiliitto näkee perustulon merkityksen tulojen mahdollistamisessa muun muassa naisille, lapsille, vammaisille ja vanhuksille, joiden tekemää työtä ei kulttuurisista syistä pidetä palkkatyönä.

"Kokeilun perusteella voimme sanoa, että perustulo voi olla tehokas työkalu köyhyyden vähentämisessä ja että se voi olla keino tuottaa taloudellista kansalaisuutta marginalisoidulle, palkattomalle, alipalkatulle ja näkymättömälle työvoimalle", Davala toteaa.

SEWA:n ja YK-järjestöjen kannustuksella Intiassa tehtiin 2010-luvulla perustulokokeiluja Delhin köyhässä kaupunginosassa ja kahdessa kyläyhteisöissä Madhya Pradeshin osavaltiossa Keski-Intiassa. Jälkimmäisistä suuremmassa perustulon piirissä oli lähes 6 000 intialaista kahdeksassa kylässä. Pienemmässä kokeilussa perustuloa vastaanotti yli 750 alkuperäisväestöön kuuluvaa henkilöä yhdessä kylässä.

Davala toteaa tutkimuksen osoittaneen 300 rupian eli noin 2,80 euron kuukausittaisen perustulon aikaansaaneen huomattavia parannuksia useilla eri elämänalueilla, kuten ruokavaliossa, terveydessä, asumisessa ja koulunkäynnissä. Perustulo myös lisäsi vastaanottajien itsenäisyyttä mahdollistamalla velanmaksua ja vähentämällä riippuvuutta rahanlainaajista.

Taloudellinen piristysruiske

Erityisesti heimokylissä, joissa rahaa on kierrossa vähän ja vaihtokauppa yleistä, perustulo lisäsi taloudellista aktiivisuutta, käy ilmi SEWA:n tutkimuksesta. Esimerkkeinä lisääntyneestä toimeliaisuudesta Dalava mainitsee siirtymän palkkatyöstä kohti itsenäistä työskentelyä pelloilla sekä kalastajien perustaman kalastusosuuskunnan. Lisääntyneen rahan myötä kylään myös perustettiin kaksi uutta kauppaa ja kyläläiset sopivat yhteisistä lahjoituksista juhlia järjestävien kotitalouksien hyväksi.

Davalan huomauttaa, että vaikka 300 rupiaa on hyvin pieni summa, sillä voi olla merkittävä vaikutus siinä vaiheessa, kun vastaanottajaperhe on harkitsemassa huomattavia taloudellisia investointeja.

"Perustulo antaa viimeisen sysäyksen sille, että ihminen siirtää lapsensa huonosta koulusta hyvään kouluun, ryhtyy ottamaan lääkkeitä säännöllisesti tai alkaa viljellä omaa peltoaan", Davala sanoo.

SEWA:n kolme vuotta kestäneen perustulokokeilun raportti julkaistaan myöhemmin keväällä.

Intian kehitys alkuperäiskansatkehitysköyhyystyötalous Intia Kansainvälinen solidaarisuustyö ry

Lue myös

Rakennustyömaa  Intian Kašmirissa
Entiset viljelysmaat muuttuvat kiihtyvää tahtia asuinalueiksi ja taajamiksi Intian Kašmirissa.
(Kuva:
Umer Asif
/
IPS
)

Maatalousmaa jää kaupungistumisen alle Intian Kašmirissa

Maataloudella on ollut keskeinen asema Intian Kašmirissa, mutta viime vuosina alueelle kohoavat betonirakennelmat ovat vieneet tuhansia hehtaareja maata.
Dongria Kondh -heimoon kuuluvat naiset kantavat saviruukkuja pään päällä. Ruukkuihin on istutettu kukkia.
Odishan osavaltiossa asuvaan dongria kondh -heimoon kuuluvat naiset suorittavat perinteistä rituaalia.
(Kuva:
Manipadma Jena
/
IPS
)

Intian heimot elävät ahtaalla

Intian alkuperäiskansat elävät pääosin köyhyydessä. Moni ei ymmärrä koulussa puhuttua kieltä, joten opintie jää lyhyeksi. Lisäksi monet heimot asuvat alueilla, joiden luonnonvaroista kiistellään.
Ihmisiä taluttamassa polkupyöriä, taustalla metsä
Natya Chetanan teatteriseurue kulkee maaseudulla polkupyörillä.
(Kuva:
Subodh Patnaik
/
Natya Chetana
)

Intialainen polkupyöräteatteri provosoi kansalaisia ongelmanratkaisuun

Natya Chetana -teatteriryhmän jäsenet kulkevat maaseudulla kylästä kylään polkupyörillä ja herättävät keskustelua herkistä yhteiskunnallisista ongelmista. Suomessa vierailleen teatterijohtajan Subodh Patnaikin mukaan teatterin tehtävänä ei ole toimia taikasauvana vaan kysymysten esiin nostajana.

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.(Kuva: Joseph King / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Unkarin parlamenttitalo
Unkari on ryhtynyt koviin otteisiin siirtolaisuutta vastaan. Kuvassa parlamenttitalo Budapestissä.(Kuva: Frank Schmidt / CC BY 2.0)

Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.