Palestiinalaiset limbossa Syyrian sodan keskellä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiinalaiset limbossa Syyrian sodan keskellä

Iyadin, 19, suku pakeni Palestiinasta 1948, kun Israel perustettiin. Lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin on Iyadin vuoro paeta.

(IPS) -- Kymmenet tuhannet Syyriassa asuvat palestiinalaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa vuoden 2011 kansannousun ja sitä seuranneen sisällissodan vuoksi. Noin 50 000 heistä on hakenut turvaa Libanonista, mutta nyt maa on sulkemassa ovensa palestiinalaispakolaisilta.

Iyadin, 19, suku pakeni Palestiinasta 1948, kun Israel perustettiin. He asettuivat Syyrian pääkaupunkiin Damaskukseen. Lähes kuusikymmentä vuotta myöhemmin on Iyadin vuoro paeta.

Iyad matkusti Damaskuksesta Libanoniin viime joulukuussa. Hänen tarkoituksensa oli jatkaa matkaa Libyaan ja hankkiutua hengenvaaralliselle merimatkalle kohti Italian Lampedusaa. Suunnitelma romuttui, kun Libanonin turvallisuuspalvelu pidätti hänet ja 48 muuta nuorta palestiinalaismiestä Rafig Haririn lentokentällä Beirutissa, kun he yrittivät lähteä maasta.

Alle kymmenen tunnin tutkinnan jälkeen viranomaiset päättivät käännyttää miehet takaisin Syyriaan, koska näiltä puuttuivat asianmukaiset matkustusasiakirjat. Päätöksen tehdessään viranomaiset muuttivat Libanonin aiemman käytännön olla käännyttämättä naapurimaan sotaa ja verenvuodatusta pakenevia ihmisiä.

Uhkana pakkosotiminen

Uusien sääntöjen mukaan Syyriasta pakenevat palestiinalaiset eivät pääse Libanoniin ilman turvallisuuspalvelun myöntämää lupaa. Syyrian viranomaiset puolestaan eivät anna yhdellekään palestiinalaiselle lupaa lähteä Libanoniin ilman suurlähetystön hyväksyntää. Lisäksi rajavartijat ovat saaneet vallan käännyttää palestiinalaiset suoraan rajalta.

Absurdiin labyrinttiin juuttuneilla palestiinalaisilla ei ole muuta mahdollisuutta paeta Syyriasta kuin salakuljettajien palveluihin turvautuminen. Libanoniin päästyäänkin heidän asemansa paperittomina on haavoittuva.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch painottaa, että Libanon rikkoo kansainvälistä periaatetta, jonka mukaan uhanalaisessa asemassa olevia turvapaikanhakijoita tai pakolaisia ei saa palauttaa maahan, jossa heidän henkensä tai vapautensa on uhattuna.

"Syyriaan palaaminen ei ole mahdollista missään olosuhteissa. Olen asevelvollisuusiässä ja tiedän, että he pakottaisivat minut armeijaan, kantamaan asetta ja tappamaan. Sitä en halua. En halua taistella sodassa, joka ei ole minun sotani", sanoo Libanoniin palannut Iyad.

Libanonilla on oikeus puolustaa rajojaan ja pakolaiset kuluttavat resursseja, mutta palestiinalaiset kysyvät, miksi vain heidät torjutaan. YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNHRW:n mukaan Libanonin hallitus on vakuutellut, että rajoitus on tilapäinen, mutta ei ole kertonut milloin se muutetaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia