Pakolaisille yhä enemmän apua käteisenä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pakolaisille yhä enemmän apua käteisenä

Pakolaiset tietävät itse parhaiten, mitä tarvitsevat, toteaa YK:n pakolaisjärjestön johtaja Filippo Grandi.

YK:n pakolaisjärjestö aikoo antaa yhä suuremman osan pakolaisille antamastaan avusta käteisenä tavaroiden tai ruuan sijasta. Järjestö kertoo kaksinkertaistavansa käteisapuun käytettävän summan vuoteen 2020 mennessä.

Käytännössä käteisapu voi tarkoittaa käteisen sijasta myös esimerkiksi erilaisia kuponkeja, joita voi käyttää maksuvälineenä.

UNHCR on käyttänyt käteisapua jo 1980-luvun puolivälistä alkaen, ja sen uskotaan suojelevan ja auttavan pakolaisia muita keinoja tehokkaammin.

"Pakolaiset tietävät parhaiten, mitä tarvitsevat. Laajempi käteisavun käyttö tarkoittaa, että yhä useammat voivat päättää, miten hallinnoida perheen budjettia. Tämä auttaa heitä elämään normaalimpaa ja arvokasta elämää", toteaa UNHCR:n johtaja, YK:n pakolaiskomissaari Filippo Grandi järjestön tiedotteessa.

Käteisapua pidetään tehokkaana avustusmuotona myös siksi, että se hyödyttää paikallisia talouksia, kun tavaraa ei tarvitse kuljettaa muualta. Se myös tavoittaa hyvin pakolaiset, joista yhä useampi elää kaupungeissa, ei leiriolosuhteissa.

UNHCR jakaa käteisapua jo nyt 60 maassa. Sen mukaan se on toiminut erityisen hyvin Jordaniassa ja Libanonissa syyrialaispakolaisten auttamisessa. Ensi vuonna käteisapua lisätään muun muassa Nigerissä, Kongossa, Keniassa, Ruandassa, Somaliassa, Sudanissa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Irakissa.

Maailmalla käteisavun puolesta on puhuttu jo pitkään, ja esimerkiksi Maailman ruokaohjelma soveltaa sitä omissa ohjelmissaan. Arvioiden mukaan kuitenkin vain kuusi prosenttia avusta jaetaan toistaiseksi käteisenä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia