Painostus puri: öljy-yhtiö vetäytyy Kongon kansallispuistosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Painostus puri: öljy-yhtiö vetäytyy Kongon kansallispuistosta

Pitkään painostettu Soco International lupasi yllättäen lopettaa öljynetsinnän Virungan kansallispuistosta.

Brittiläinen öljy-yhtiö Soco International PLC on luvannut lopettaa öljynetsinnän Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevassa Virungan kansallispuistossa. Päätös tehtiin yhteisymmärryksessä ympäristöjärjestö WWF:n kanssa, yhtiö kertoo lausunnossaan.

Yhtiön sanoo, ettei öljyä porata, elleivät YK:n tiede- kasvatus- ja kulttuurijärjestö Unesco sekä Kongon hallitus päätä, että se sopii puiston maailmanperintökohdestatukseeen.

WWF on painostanut viime aikoina Socoa, joka on etsinyt öljyä Afrikan vanhimmasta kansallispuistosta. Hanke on saanut kritiikkiä, sillä lähes 8 000 neliökilometrin laajuisessa puistossa elää muun muassa uhanalaisia vuorigorilloja ja yli 3 000 muuta eläinlajia. Yhtiö ehti jo aloittaa huhtikuussa seismiset testit 50 000 ihmistä elättävällä Edwardjärvellä.

"Yhtiön perääntyminen kansallispuistosta on yksi kansainvälisesti suurimpia luonnonsuojeluvoittoja. Päätöksen myötä alueen ainutlaatuiset lajit saavat jatkossakin elää turmeltumattomassa kansallispuistossa", iloitsee WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

YK:n tiede-, kasvatus- ja kulttuurijärjestö Unesco vaati aiemmin keväällä yhtiön toimiluvan perumista. WWF keräsi yli 750 000 ihmisen allekirjoituksen yhtiön painostamiseksi. Yhtiöstä tehtiin valitus myös OECD:lle.

Brittilehti Guardianin mukaan yhtiö taipui lopullisesti luultavasti Ison-Britannian hallituksen, Unescon sekä vaikutusvaltaisten julkisuuden henkilöiden, kuten miljonääri Richard Bransonin sekä arkkipiispa Desmond Tutun, painostuksesta.

WWF toivoo, että vetäytyminen antaisi nyt mahdollisuuden hyödyntää luonnonpuistoa kestävästi. Järjestön aiemmin julkaistun raportin mukaan kansallispuisto voisi tuoda paikallisille jopa 45 000 pysyvää työpaikkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia