Uutiset

Ostosmatkailu lähentää Balkanilla

Talouskriisi on lisännyt ostosmatkailua halvemman tavaran perässä entisen Jugoslavian alueella ja lähinaapurustossa.
(Kuva: gregoriosz / Flickr.com / cc 2.0)

"Shoppailuturismi" on vilkastunut Serbiassa, Bosniassa, Kroatiassa, Unkarissa, Bulgariassa ja Makedoniassa.

"Käyn kerran kuussa Makedoniassa hankkimassa jääkaappini täyteen ruokaa", Serbian Vranjessa asuva eläkeläinen Milan Jankovic, 72, kertoo.

Bussimatka maksaa reilut 2,5 euroa, ja ruoat Jankovic laskee saavansa kolmannesta halvemmalla kuin kotimaassa. Se auttaa pärjäämään 266 euron kuukausieläkkeellä.

Vaateostoksille moni serbi suuntaa Bulgariaan rajan pinnassa sijaitsevalle Ilijancin torille, missä hinnat ovat 30 prosenttia alemmat kuin kotona.

Omaan käyttöön hankituista tavaroista ei peritä tullia, ja EU-rajalla saa isommista ostoksista arvonlisäveron takaisin.

Bulgaarit puolestaan hakevat lihaa ja lihajalosteita Serbiasta. "Vaikka päälle tulevat bensakulut Sofiasta Pirotiin, se kannattaa silti. Bulgariassa kaikki on niin kallista", Ivan Mitev, 39, vakuuttaa.

Länsi-Serbian asukkaat ostavat autotarvikkeet Bosniasta, jossa hinnat ovat viidenneksien halvempia. Samalla kannattaa tankata huokeaa bensaa.

EU:n ehdokasjäseneksi tänä vuonna päässyt Serbia hyötyy viisumivapaudesta, joka edistää ostosmatkailua. Se auttaa talouskriisin piinaamia asukkaita, joiden ostovoima on pudonnut alimmilleen sitten vuoden 2000.

Keskimääräinen kuukausiansio on Serbiassa noin 300 euroa, Bulgariassa 350, Bosniassa 400 ja Kroatiassa 725 euroa.

turismiEUtalouskauppa Kaakkois-Eurooppa

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.(Kuva: Joseph King / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Unkarin parlamenttitalo
Unkari on ryhtynyt koviin otteisiin siirtolaisuutta vastaan. Kuvassa parlamenttitalo Budapestissä.(Kuva: Frank Schmidt / CC BY 2.0)

Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.