Osa Välimerellä toimivista järjestöistä kieltäytyy noudattamasta Italian uutta ohjesääntöä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Osa Välimerellä toimivista järjestöistä kieltäytyy noudattamasta Italian uutta ohjesääntöä

Muun muassa Lääkärit ilman rajoja on ilmoittanut, ettei se suostu sääntöihin, joiden mukaan siirtolaisia mereltä pelastavien järjestöjen on esimerkiksi päästettävä tarvittaessa poliisit aluksille.

Siirtolaisia saapumassa Sisiliaan

Italiaan on tullut tänä vuonna yli 94 000 siirtolaista. Siirtolaisia saapumassa Sisilian Cataniaan vuonna 2015. Kuva: IFRC / CC BY-NC-ND 2.0.

Viisi avustusjärjestöä on kieltäytynyt allekirjoittamasta Italian sisäministeriön laatimia ohjesääntöjä, jotka koskevat siirtolaisten pelastamista Välimerellä. Kolme taas on suostunut allekirjoittamaan säännöt.

Välimerellä toimii useita järjestöjä, jotka pyrkivät auttamaan etenkin Libyasta saapuvien siirtolaisten pelastustöissä. Italia on halunnut laatia niille säännöt, sillä se pelkää, että ne helpottavat salakuljetusta Pohjois-Afrikasta ja rohkaisevat siirtolaisia lähtemään vaaralliselle matkalle.

Säännöissä kielletään muun muassa yhteistyö salakuljettajien kanssa, kielletään pelastettujen siirtolaisten siirtäminen aluksesta toiseen sekä vaaditaan järjestöjä sallimaan poliisin tulo aluksille. Ohjeeseen on saatu hyväksyntä myös EU:lta.

Mikäli sääntöjä ei noudateta, Italia on uhannut evätä järjestöjen pääsyn satamiinsa. Asiasta kertovan uutistoimisto Reutersin mukaan sen lähteet kuitenkin kertovat, että käytännössä sääntöjen tottelematta jättäminen tarkoittaa, että viranomaiset tekevät järjestöihin enemmän tarkastuksia.

Monia järjestöjä hiertävät etenkin siirtokielto sekä poliisin hyväksyminen. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan siirtämiskielto asettaa sen toiminnalle tarpeettomia esteitä.

Myös saksalaiset Sea-Watch, Sea-Eye ja Jugend Rettet sekä ranskalainen SOS Mediterranee ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta ohjeita. Lisäksi esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja Human Rights Watch kritisoivat ohjeita jo heinäkuussa niiden luonnoksen nähtyään.

”EU -- jättää huomiotta kuolemat ja on jättänyt Italian yksin humanitaarisen kriisin seurausten kanssa. Ohjeisto on laajalti laiton, ja se on epätoivoinen reaktio Italialta. Konkreettisten ratkaisujen kehittämisen sijasta hyökätään niitä tahoja vastaan, jotka toimivat, kun hallituksen rakenteet epäonnistuvat”, sanoo Sea-Watch lausunnossaan.

Kansainvälinen Pelastakaa Lapset -järjestö, maltalainen MOAS ja espanjalainen Proactiva Open Arms sen sijaan ovat allekirjoittaneet ohjeiston.

”Missiomme on aina ollut ehkäistä kuolemia merellä, ja tämä dokumentti sallii meidän jatkaa sitä”, sanoo MOAsin perustaja Christopher Catrambone.

Italiaa on saapunut tänä vuonna yli 94 000 siirtolaista. Välimerelle on hukkunut noin 2 300 siirtolaista. Järjestöjen arvellaan olleen mukana yli kolmanneksessa pelastustöistä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia