Oikeusministeriön selvitys perää lisää rohkeutta puuttua vihapuheeseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oikeusministeriön selvitys perää lisää rohkeutta puuttua vihapuheeseen

Hommaforumilla kannustettiin vastaamaan vihapuhetta käsittelevän kyselyyn tulosten vääristämiseksi, kertovat tutkijat.

Vihapuhe ja häirintä vaikuttavat vähemmistöjen turvallisuuden tunteeseen, psyykkiseen terveyteen ja viranomaisluottamukseen. Harva ilmoittaa kokemuksistaan viranomaisille, käy ilmi oikeusministeriön teettämästä selvityksestä (pdf).

Tänään julkaistua selvitystä varten tehtyyn kyselyyn vastasi maahanmuuttajia, romaneja, saamelaisia, vammaisia, uskonnollisten vähemmistöjen edustajia sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia.

Niistä, jotka olivat kokeneet viimeisen vuoden aikana vihapuhetta tai häirintää, 61 prosenttia koki sen vaikuttaneen turvallisuuden tunteeseensa, puolet psyykkiseen terveyteen ja kolmannes viranomaisluottamukseen.

Yleisintä vihapuhe oli kaduilla ja muissa julkisissa paikoissa sekä netissä. Kokemukset vaihtelivat sen mukaan, mihin vähemmistöryhmään vastaaja kuului. Esimerkiksi maahanmuuttajien ulkonäköä tai vieraskielisyyttä solvattiin julkisilla paikoilla, romanit kokivat häirintää etenkin palvelutilanteissa.

Yli puolet vastaajista kertoi välttelevänsä tiettyjä paikkoja vihapuheen tai häirinnän pelossa. Vain pieni osa oli ilmoittanut asiasta jollekin taholle, syynä se, etteivät uhrit uskoneet, että asialle tehtäisiin mitään.

Selvityksen suositusten mukaan ihmisten rohkeutta puuttua vihapuheeseen pitäisi vahvistaa. Tietoisuuden lisääminen pitäisi aloittaa jo varhaiskasvatuksessa ja järjestösektoria tulisi vahvistaa ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja matalan kynnyksen palveluiden tarjoamiseksi. Puolueiden myös pitäisi osoittaa, mitä niiden viimevuotinen sitoutuminen rasismin vastaiseen peruskirjaan tarkoittaa, selvityksessä suositellaan.

Kyselyä varten tehtyyn avoimeen kyselyyn vastasi 1 475 ihmistä. Lisäksi tehtiin 43 kasvokkaista kohderyhmähaastattelua ja 13 asiantuntijahaastattelua. Tutkijat korostavat, ettei aineistosta voi tehdä yleistäviä päätelmiä, sillä netissä avoimeen kyselylomakkeeseen on todennäköisesti valikoitunut tietynlaisia vastauksia.

Tutkijoiden mukaan avoin kysely joutui tutkimuksen tekoaikana trollauksen kohteeksi. Aineistosta muun muassa poistettiin 20 vastaajaa, jotka olivat vastanneet päästäkseen esittämään etenkin maahanmuuttovastaisia näkemyksiä. Netin Hommaforumilla kannustettiin myös vastaamaan kyselyyn tulosten vääristämiseksi, selvityksessä kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia