Neljässä maassa nälänhätä tai sen uhka – "ennenäkemätön tilanne" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Neljässä maassa nälänhätä tai sen uhka – "ennenäkemätön tilanne"

Osiin Etelä-Sudania on jo julistettu nälänhätä, ja sama saattaa olla edessä Somaliassa, Nigeriassa ja Jemenissä.

 

Neljässä maassa on tällä hetkellä nälänhätä tai sen uhka, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

"Tämä on ennennäkemätön tilanne. Koskaan aiemmin meillä ei ole ollut neljän nälänhädän uhkaa monessa maassa yhtä aikaa. Se vaatii nopeaa toimintaa, jonka pitäisi koostua välittömästä ruoka-avusta mutta myös elinkeinotuesta sen varmistamiseksi, etteivät tällaiset tilanteet toistu", sanoo FAO:n apulaisjohtaja Kostas Stamoulis järjestön tiedotteessa.

FAO julkaisi viime viikolla raportin maailman sato- ja ruokatilanteesta. Vaikka maailman ruokavarannot ovat tällä hetkellä vahvat, etenkin konflikti- ja kuivuusalueilla kärsitään sen mukaan ruokapulasta. Yhteensä 37 maata tarvitsee ulkoista ruoka-apua.

Hälyttävin tilanne on Etelä-Sudanissa, jonka osaan julistettiin nälänhätä helmikuun loppupuolella. Noin 100 000 ihmisen arvellaan olevan nälkäkuoleman partaalla kahdessa piirikunnassa. Yhteensä maassa on noin 4,9 miljoonaa ihmistä ruokakriisissä.

Lisäksi ruokaturva on suuri huolenaihe Pohjois-Nigeriassa, Somaliassa ja Jemenissä. Kaikkia maita kurittaa sisäinen konflikti. Esimerkiksi Jemenissä kaksi kolmasosaa väestöstä, noin 17 miljoonaa ihmistä, kärsii epävarmasta ruokaturvasta ja nälänhätäjulistuksen riski on "hyvin korkea", raportissa kerrotaan.

Nälänhätä on määritelmä, jota käytetään ruokakriiseissä vain harvoin, sillä se tarkoittaa kansainvälisen ruokaturvaluokituksen viidettä eli pahinta luokkaa. Käytännössä se tarkoittaa, että päivittäin kuolee ainakin kaksi ihmistä 10 000:sta ja akuutisti aliravittuja on vähintään 30 prosenttia.

Lisäksi ruokapulasta kärsitään raportin mukaan myös esimerkiksi Afganistanissa, Burundissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Irakissa, Myanmarissa ja Syyriassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia