Nälkätilanne hälyttävä 19 maassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkätilanne hälyttävä 19 maassa

Maailman nälkäindeksin mukaan huonoin tilanne on Etelä-Aasiassa sekä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Nälkä on maailmalla vähenemässä, mutta 19 maassa tilanne on hälyttävä tai äärimmäisen hälyttävä, käy ilmi tällä viikolla julkaistusta Maailman nälkäindeksistä.

Indeksissä lasketaan arvo 120 kehitysmaalle väestön aliravitsemuksen, alle 5-vuotiaiden alipainon sekä alle 5-vuotiaiden kuolleisuuden mukaan. Mitä suurempi arvo on, sitä suurempi on nälkäongelmakin.

Laskelmien mukaan nälkäindeksi on nykyisin noin kolmanneksen matalampi kuin se oli vuonna 1990. Yli 20 maassa indeksi on laskenut 50 prosenttia tai enemmän.

Parhaiten edistyneitä maita ovat esimerkiksi Kuwait, Vietnam ja Thaimaa, joista Kuwaitissa indeksi on pudonnut 88 prosenttia. Indeksi on kuitenkin noussut esimerkiksi Komorien, Swazimaan ja Burundin kaltaisissa maissa. Keskimäärin maailman nälkäindeksi on vakavalla tasolla. Huonoin tilanne on Etelä-Aasiassa sekä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Indeksin teossa mukana olleiden järjestöjen sekä kansainvälisen ruokatutkimusinstituutin IFPRI:n mukaan nälän vähentämisessä pitäisi keskittyä etenkin sietokyvyn lisäämiseen, jotta ihmiset pystyisivät selviytymään erilaisista luonnonkatastrofeista ja muista mullistuksista.

Maailmassa arvioidaan olevan nykyisin yhteensä noin 842 miljoonaa nälästä kärsivää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia