Naisten palkkatyön lisääminen toisi biljoonahyödyt | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisten palkkatyön lisääminen toisi biljoonahyödyt

Kansainvälisen työjärjestön mukaan alle puolet naisista on työmarkkinoilla, vaikka useimmat haluaisivat palkkatyön. Normit, joiden mukaan palkkatyö ei sovi naiselle, istuvat yhä tiukassa.

Libanonilainen naisyrittäjä ja trukki.

Alle puolet maailman naisista on työmarkkinoilla. Libanonilainen Amira Abi Khalil omistaa tiili- ja kiviyrityksen. Kuva: Joe Saade / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0.

Naisten osallistuminen työmarkkinoille on globaalilla tasolla yhä merkittävästi vähäisempää kuin miesten. Vain 49 prosenttia naisista on mukana globaalissa työvoimassa, miehistä taas runsas kolme neljäsosaa. Ja kun naiset viimein osallistuvat työmarkkinoille, heidän on silti vaikeampi saada työtä, sanoo Kansainvälinen työjärjestö ILO tuoreessa raportissaan.

Samaan aikaan 58 prosenttia naisista haluaisi palkkatyön. Pääsyä työmarkkinoille kuitenkin rajoittavat esimerkiksi sosiaaliset normit: raportin mukaan 14 prosenttia naisista ja 20 prosenttia miehistä ajattelee, että naisen ei ole sopivaa käydä palkkatyössä.

G20-maiden johtajat lupasivat vuonna 2014 vähentää naisten ja miesten välistä eroa työmarkkinoille osallistumisessa neljänneksellä vuoteen 2025 mennessä. Mikäli se toteutuisi, maailmantalous saisi noin 5,8 biljoonaa dollaria, eli noin 5,2 biljoonaa euroa lisää sekä rutkasti verotuloja, raportissa lasketaan. Eniten niistä hyötyisivät Pohjois-Afrikka ja Etelä-Aasia sekä arabimaat, joissa naisten työssäkäynti on yhä vähäistä.

ILO:n mukaan päättäjien pitäisikin nyt puuttua esteisiin, joita naisilla on työmarkkinoille pääsyssä.

”Meidän on aloitettava muuttamalla asenteemme naisten roolia kohtaan työelämässä. Liian usein osa yhteiskunnan jäsenistä turvautuu siihen selitykseen, että naisella ei saa olla palkkatyötä”, sanoo raportin tekijä Steven Tobin tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia