Moni Venäjän homo pitää kaapin oven nyt kiinni | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Moni Venäjän homo pitää kaapin oven nyt kiinni

Venäläistä Coming Out -sateenkaarijärjestöä syytetään ulkomaisena agenttina toimimisesta. Järjestön koordinaattori Sasha Semenova pelkää, että järjestön toiminta joudutaan ajamaan alas.

Pietarilaisen Coming Out -järjestön tiloihin ilmestyi maaliskuussa kaksi syyttäjän toimiston edustajaa. He alkoivat vaatia papereita järjestön toiminnasta selittämättä syytä.

"Kun he olivat lähteneet, meillä oli hyväksikäytetty olo. He sanoivat inhottavia asioita ja käyttäytyivät kuin me olisimme tehneet jotain väärää", kertoo järjestön projektikoordinaattori Sasha Semenova.

Coming Out on yksi niistä 40 pietarilaisjärjestöstä, joiden toimistot on tutkittu sen jälkeen, kun Venäjä viime kesänä otti käyttöön ulkomaisia agentteja koskevan lain.

Laki vaatii poliittisia, ulkomaista tukea saavia järjestöjä rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi.

"Venäjällä se tarkoittaa samaa kuin vakooja. Jos olemme ulkomainen agentti, esimerkiksi kaupunginvaltuusto ei enää puhu meille", Suomessa toukokuussa vieraillut Semenova kertoo.

Vuonna 2008 perustettu Coming Out on Venäjän suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestö. Se tarjoaa esimerkiksi juristin ja psykologin palveluita, järjestää tapahtumia ja lobbaa päättäjiä. Syyttäjän mukaan se on toiminut ulkomaisena agenttina, sillä se saa tukea Euroopasta.

Mikäli järjestö todetaan agentiksi eikä se suostu rekisteröitymään, se saa sakot, jotka saattavat johtaa Semenovan mukaan järjestön toiminnan supistumiseen.

Kansalaisyhteiskunta heikkenee

Venäjällä on otettu käyttöön useita kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoittavia lakeja sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin astui uudelleen valtaan viime vuonna.

Semenovan mukaan tilanne on kiristynyt viimeisten kahden vuoden aikana. Hän uskoo, että esimerkiksi agenttilain tarkoituksena on paitsi rajoittaa järjestöjen toimintaa, myös estää niiden yhteistyö.

"Kun yksi järjestö saa syytteen agenttina toimimisesta, muut eivät uskalla tehdä sen kanssa yhteistyötä. Tämä solidaarisuuden puute tekee kansalaisoikeusliikkeestä heikomman", Semenova sanoo.

Sama periaate toimii myös Pietarissa viime vuonna voimaan astuneessa "homopropagandan" vastaisessa laissa.

Semenova kertoo, että lain voimaantulon jälkeen Coming Outin on ollut vaikeampi järjestää tapahtumiaan, koska yhteistyökumppanit eivät enää uskalla antaa tilojaan järjestön käyttöön.

Myös katumielenosoituksissa pitää varoa, sillä poliisi päättää, onko kyse propagandasta vai ei. Tilanne voi vielä pahentua, sillä Venäjän duuma käsittelee parhaillaan vastaavaa lakia, josta tulisi maanlaajuinen.

Syvemmällä kaapissa

Semenovan mukaan kiristynyt tilanne näkyy myös tavallisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien elämässä. Vielä pari vuotta sitten homo- ja transvanhemmat toivoivat Coming Outin tilaisuuksissa tietoa esimerkiksi siitä, miten kertoa lastensa opettajille suuntautumisestaan.

Nyt pyydetään vinkkejä siihen, miten saada lapset pitämään suunsa kiinni perhetilanteesta.

"Ihmiset ovat menneet enemmän kaappiin eivätkä halua tulla ulos, ellei ole pakko."

Vaikka tavalliset venäläiset eivät hänen mukaansa ole sen suvaitsemattomampia kuin ennenkään, erilaiset radikaaliryhmät ovat tulleet näkyvämmiksi. Yksikään mielenosoitus ei enää suju ilman, että sitä vastaan hyökättäisiin.

"Radikaalit saavat hallituksen ja virallisen median tuen. Kun ihmiset näkevät parlamentaarikkojen vihapuhetta, he luulevat, että on okei olla homofobinen ja väkivaltainen."

Tuki Euroopasta ei välttämättä auta

Ihmisoikeusjärjestöt ja muun muassa YK ovat ilmaisseet huolensa Venäjän viimeaikaisten lakien vuoksi, mutta käytännön vaikutukset ovat olleet pienet.

Voisivatko EU-maat sitten jotenkin muuten tukea järjestöjä? Sasha Semenovan mukaan sitä pohditaan järjestöpiireissä paljon, eikä vastaus ole yksiselitteinen.

"Kumppanuudet länsimaisten järjestöjen kanssa voivat toisaalta olla haitallisia, koska silloin homofobiset poliitikot voivat sanoa, että katsokaa, he tukevat länsimaisia hallituksia."

Toisaalta hänen mukaansa esimerkiksi venäläispoliitikoille ulkomailla osoitetut kriittiset kysymykset voivat vahvistaa tunnetta solidaarisuudesta. Esimerkiksi Helsingin viimevuotinen mielenosoitus Pietarin kaupunginjohtajaa vastaan antoi inspiraatiota.

"Se osoittaa, ettemme ole yksin. Että meidän ja muiden maiden välillä ei ole rautaesirippua."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia