Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan

Maailman vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen tilaa tarkastelevan raportin mukaan esimerkiksi haitilaiset hyödyntävät katuteatteria taistellakseen kulttuurinsa puolesta.

Monet maailman vähemmistö- ja alkuperäiskansat joutuvat vakavien ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi ilman kansainvälistä huomiota. Seurauksena kulttuurien moninaisuus uhkaa kadota, toteaa vähemmistöjärjestö Minority Rights Group International (MRG) tuoreessa raportissaan.

"Isisin aikaansaama tuho Palmyrassa vuonna 2015 herätti aivan oikein massiivista maailmanlaajuista paheksuntaa. Liian vähän on kuitenkin sanottu siitä jatkuvasta tuhosta, joka kohtaa lukuisia vähemmistö- ja alkuperäiskansakulttuureja ympäri maailman", kritisoi viestintäjohtaja Carl Soderbergh järjestön tiedotteessa.

Vuosittain julkaistavassa raportissa käydään läpi, miten esimerkiksi konfliktit, maiden haltuunotto, väkivaltaiset sulauttamistoimenpiteet ja syrjintä vaikuttavat vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin.

Irakissa ja Syyriassa esimerkiksi kristityt, jesidit ja turkmeenit, joita kutsutaan myös turkomaaneiksi, joutuvat vakavien ihmisoikeusloukkausten, kuten ryöstelyn ja kidutuksen uhreiksi. Kokonaisia yhteisöjä on joutunut pakenemaan, ja pienimpien vähemmistöjen kulttuurit ovat vaarassa hävitä totaalisesti, raportissa todetaan.

Raportissa kritisoidaan myös esimerkiksi monia Afrikan maita, joissa ihmisiä pakenee konfliktien, luonnonvara- ja infrastruktuurihankkeiden sekä turisteille tarkoitettujen luonnonpuistojen tieltä. Kiinassa taas kaupungistaminen ja tiukat turvallisuustoimet esimerkiksi Tiibetissä ja Xianjingissä ovat johtaneet vähemmistöjen ahdinkoon.

Monin paikoin vähemmistö- ja alkuperäiskansakulttuureja sekä juhlitaan että syrjitään. Esimerkiksi Brasiliassa on väkivaltaa ja maakaappauksia samaan aikaan, kun afropohjaisia kulttuureita juhlitaan Rion olympialaisten alla. Raportissa kritisoidaan myös Pohjois-Amerikkaa, jossa alkuperäiskansojen traditioita hyödynnetään väärin esimerkiksi urheilujoukkueiden nimissä, muodissa ja naamiaisasuissa. Euroopassa taas pakolaiskriisi on tiukentanut asenteita esimerkiksi muslimeja, juutalaisia ja romaneja kohtaan.

Raportin mukaan synkistä näkymistä huolimatta monet alkuperäiskansat myös hyödyntävät uusilla luovilla tavoilla perintöään vähentääkseen syrjintää ja saadakseen tukea. Esimerkiksi Dominikaanisen tasavallan haitilaistaustaiset esittävät katuteatteria taistellakseen syrjintää vastaan ja Italian romanit opettavat yleisölle historiastaan ja kulttuuristaan koulutusohjelman avulla, raportissa kerrotaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia