Miehuutta mitataan Ugandassa edelleen lapsikatraan koolla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Miehuutta mitataan Ugandassa edelleen lapsikatraan koolla

Ugandan väestönkasvu jatkuu kiivaana. Yksi tärkeimmistä väestönkasvun syistä on, että miehisyyden mittana käytetään yhä lasten lukumäärää.

Ugandan asukasluku on nyt virallisen tilaston mukaan 31 miljoonaa, ja se ylittää 36 miljoonaa vuonna 2015.

Jos lapsiluku naista kohti pysyy nykyisessä 6,7:ssä, vuonna 2025 ugandalaisia on 54 miljoonaa, ja määrä tuplaantuu alle 25 vuodessa.

Perhesuunnittelu on Ugandassakin nähty perinteisesti naisten huoleksi, mutta maan pääkaupungissa Kampalassa toimiva Yhteisökehityksen säätiö lähestyy asiassa miehiä.

"Melkein mikä tahansa seksiin liittyvä asia saa miehet vaihtamaan aihetta, koska he pitävät sitä yksityisalueena", järjestön työntekijä Amon Mulyowa kertoo.

"Kun sanon, ettei miehuutta mitata lasten luvulla vaan sillä, millaisen elämän isä pystyy heille tarjoamaan, monet protestoivat. Saan kuitenkin tilaisuuden puhua heille perhesuunnittelusta", hän jatkaa.

Vain poika on perijä

Ugandan väestönkasvua kiihdyttää myös se, että perheet haluavat poikia hinnalla millä hyvänsä.

Kahden tyttölapsen isänä Mulyowalta kysellään usein, mitä hänen omaisuudelleen tapahtuu, kun hänellä "ei ole perijää".

"Pestaamani rakennusmies ihmetteli, miksi rakennan taloa, vaikkei minulla ole perijää", hän kertoo.

Mulyowalla oli vastakysymykset valmiina: "Paljonko maata vaarisi jätti isällesi ja paljonko maata sinä perit? Entä mitä sinulta jää lapsillesi?"

Väestönkasvu aiheuttaa pulaa maasta ja vedestä ja hävittää metsiä. Lisäksi perheet eivät pysty tarjoamaan lapsiliudalleen kunnon koulutusta ja terveydenhoitoa, Mulyowa valistaa vanhempia.

Väestönkasvu vauhdittaa taloutta?

Miesten sterilointi on Ugandassa ja muualla Itä-Afrikassa lähes olematonta, ja siihen liittyy kosolti vääriä luuloja. Myös kondomin käyttö on yhä vähäistä.

Ugandan presidentti Yoweri Museveni on saanut kiitosta aidsin vastaisesta työstä, mutta perhesuunnitteluun hän ei ugandalaisia ole kannustanut. Päin vastoin Museveni on vakuuttanut, että väestönkasvu tuottaa työvoimaa, joka vauhdittaa maan taloutta.

Mulyowa kamppailee vastavirtaan. Aseenaan hänellä on värikäs miehille suunnattu perhesuunnitteluopas.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia