Meri hiipii Niilin suistoon Egyptissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Meri hiipii Niilin suistoon Egyptissä

Peltojen pelastaminen ilmastonmuutokselta vaatisi miljardeja euroja, kirjoittaa Cam McGrath.

(IPS) -- Peltojen pilaamiseen riittää hyvin ohut kerros merivettä, tietää maanviljelijä Mohamed Saeed. Hän vahtii tarkoin rantaa, joka hiipii vuosi vuodelta lähemmäs hänen Niilin suistossa sijaitsevaa tilaansa.

Saeedin kahden hehtaarin apilaviljelmä on nyt 400 metrin päässä rannasta, mutta hänen laskujensa mukaan vesi valtaa pellot alle kymmenessä vuodessa.

Sadot heikkenevät jo aiemmin, kun pohjaveteen tunkeutuva merivesi tappaa kasvit. Saeedin mukaan prosessi on jo käynnissä.

Tiheästi asuttu Niilin suisto ulottuu 25 000 neliökilometrin alueelle ja tuottaa kaksi kolmasosaa Egyptin maataloustuotteista. Sen pohjoisrantaa järsivät eroosio, suola ja merenpinnan nousu.

Häätö uhkaa miljoonia

"Jo 30 sentin nousu merenpinnassa hukuttaa 6 000 neliökilometriä Niilin suistosta", laskee Assiutin yliopiston geologi Khaled Ouda. Lisäksi 2 000 neliökilometriä muuttuisi saaristoksi, mikä eristäisi kaupunkeja, teitä, peltoja ja tehtaita.

Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) tuoreimman arvion mukaan merenpinta kohoaa 28–98 senttiä vuosisadan loppuun mennessä. Varovaisinkin lukema tuhoaisi yli kymmenyksen Egyptin pelloista ja häätäisi kahdeksan miljoonaa ihmistä kotoaan.

Egyptin 84 miljoonasta asukkaasta lähes puolet asuu Niilin suistossa.

Kaiken lisäksi suisto vajoaa. Ennen Assuanin padon rakentamista 1960-luvulla Niili kuljetti vuosittain yli 120 miljoonaa tonnia lietettä rannikolle. Ilman sitä maa vajoaa ja rantaviiva vetäytyy paikoin jopa 175 metriä vuodessa.

Valli ei pelasta

Egypti on koettanut padota merta aallonmurtajien ja vallien avulla.

"Ne eivät estä meriveden etenemistä altapäin. Kasvien juuret kuolevat, ja veden haihtuessa suola tekee maasta hedelmättömän", muistuttaa Alexandrian yliopiston kemian professori Osman El-Rayis.

Hän varoittaa, että merivesi on jo alkanut tihkua Niilin suiston laajaan pohjavesivarastoon.

Suola on aina ollut uhka merenrantapelloille, mutta se on pidetty aisoissa runsaalla kasteluvedellä. Egyptin väestön kasvaessa veden kysyntä on kasvanut Niilin ylävirralla ja sitä riittää vähemmän suistoon. Se vähä, mitä tulee, on viemäri- ja teollisuusjätteen saastuttamaa.

Hiekkaa pelloille

Moni ranta-asukas on jo vaihtanut maanviljelyn kalankasvatukseen. Toiset koettavat korottaa peltojaan mullan tai hiekan avulla.

"Multa on kallista, joten moni ajattaa pellolleen hiekkaa. Sen kanssa tarvitaan roimasti lannoitteita", Saeed kertoo.

Egyptiläinen insinööri Mamdouh Hamza on suunnitellut rannikolle betonivallituksen ja pohjavesien suojaamisen muovikalvoilla. Hinnaksi arvioidaan yli kaksi miljardia euroa.

Ouda ei usko hankkeelle löytyvän rahoitusta. Valtion kassa on tyhjä, ja ulkomaiset rahoittajat odottavat sijoituksilleen tuottoa.

Jotkut egyptiläiset katsovat, että rahojen pitäisi tulla länsimailta, jotka ovat päävastuussa ilmastonmuutoksesta ja merenpinnan noususta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia