Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys putoamassa alle 10 prosentin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys putoamassa alle 10 prosentin

Tavoite poistaa äärimmäinen köyhyys kokonaan on silti kunnianhimoinen.

Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus maailman väestöstä putoaa tänä vuonna 9,6 prosenttiin, ennustaa Maailmanpankki. Sen mukaan näyttää siltä, että maailma on matkalla kohti tavoitetta poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta vuoteen 2030 mennessä.

Köyhyydenpoistamistavoite sisältyy syyskuussa hyväksyttyihin uusiin kestävän kehityksen tavoitteisiin. Maailmanpankin mukaan äärimmäisen köyhiä on tänä vuonna noin 702 miljoonaa, mikä on 200 miljoonaa vähemmän kuin vielä vuonna 2012.

Järjestön johtajan Jim Yong Kimin mukaan syynä vähenemiseen ovat kehitysmaiden vahva talouskasvu sekä investoinnit ihmisten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan.

Hän kuitenkin varoittaa, että globaalin talouskasvun hidastuminen, jäljellä olevan köyhyyden syvyys ja laajuus ja se tosiasia, että monet köyhimmät elävät hauraissa sekä konfliktia käyvissä maissa, tekee äärimmäisen köyhyyden poistamisesta kokonaan erittäin kunnianhimoisen tavoitteen.

Huolta aiheuttaa etenkin Saharan eteläpuolinen Afrikka, jossa köyhyys on vähentynyt liian hitaasti. Reilu kolmannes alueen väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Maailmanpankki on päivittänyt uusia ennusteitaan varten äärimmäisen köyhyyden alarajan. Rajaksi päätettiin vuonna 2008 1,25 dollaria päivässä, nyt raja on nostettu 1,9 dollariin. Luku ottaa Maailmanpankin mukaan huomioon uudet tiedot elinkustannuksista eri maissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia